BY TIINA ALVESALO
Hyvinvointiyhteiskunta ja moderni, eleetön muotoilu. Siinä kaksi asiaa, jotka liitetään pohjoisen Euroopan maihin. Täällä kasvaneet tuntevat myös myytin toisen puolen: korpikulttuurin, propagandan tekijät ja kapinamielen.
Kapinamieli, anarkistinen asenne ja halu ravistella vallitsevia yhteiskunnallisia arvoja ovat aina synnyttäneet kulttuuriin yllättäviä asioita, olipa kyseessä sitten design, arkkitehtuuri, muoti – tai kokonainen kaupunki ja sen muuttuminen.
Tavallisesti kapinamielen taustalla on pitkään jatkunut staattinen tila, joka toimii lopulta muutokseen johtavana laukaisevana tekijänä.
Yhdistävää muutoshetkille ja -liikkeille on se, että niissä mukana elävät ihmiset eivät voi koskaan olla varmoja siitä, mihin julistus lopulta johtaa. Usein kapinamielisiä yhdistää myös romanttinen usko ja halu toimia, jotta heidän unelmansa jonain päivänä toteutuisivat.
Helsingissä vallitsi 1980-luvun alkupuolella tasapäistävä, jäykkä ja vaatimattomuutta korostava ilmapiiri. Siihen kyllästynyt joukko alakulttuurin radikaaleja – lähinnä taideopiskelijoita ja musiikintekjöitä – synnytti kaupunkiin yöelämää ja klubeja, joita täällä ei oltu aiemmin nähty. Suuren yleisön tietoisuuteen ryhmä tuli muun muassa uudenlaisen musiikin ja taidegallerioissa järjestettyjen performanssien muodossa.
Kaupungista tuli radikaali – hetkeksi
Samaan aikaan kulttuurissa ja taloudessa kuohui. Yleisradion monopoli murrettiin radioaalloilla ja uusia lehtiä perustettiin. Jack Helen Brut -niminen poikkitaiteellinen ryhmä ilmaisi itseään liki alasti spektaakkeleissaan ja punkkarit marssivat rauhan puolesta.
Kaikki alkoi oikeastaan vahingossa Uusi laulu -lehden järjestämistä juhlista Helsingin Klippanilla heinäkuussa 1981. Juhlan julistus kuului: ”Tyyli on köyhän perusoikeus”, ja se tunnuksenaan synkkäasuiset radikaalit taistelivat kohti sallivampaa tulevaisuutta.
Mielikuvituksellisiin vaatteisiin pukeutunutta ryhmää alettiin kutsua muun muassa futuristeiksi, uusromantikoiksi, gooteiksi ja mustahuuliksi. Tyylin lähtökohtana oli, että jokainen yksilö oli oma taideteoksensa. Perusväri henkistä kodittomuutta tunteneille oli musta.
Tämä tyyliniekkojen liike antoi siihen kuuluneille tunteen uudesta kodista ja vapaudesta kuulua joukkoon, olla sitä mitä haluaa. Kapinan taustalla oli ehkä tasapäistävän suomalaisen kulttuurin synnyttämää ahdistusta ja halu luoda uutta: muotia, taidetta, omaa muotokieltä ja rockelämää.
Hetken Helsinki oli kuin Berliini sotien välillä: erilaisten ihmisryhmien kohtaamisia, ideoita ja yöbileitä kylmän sodan ja George Orwellin 1984-teoksen sävyttämässä tunnelmassa.
Mustanpuhuva liikehdintä ja uho kesti kuitenkin vain lyhyen aikaa. Aatteet ja vaatteet vanhenivat pian ja futuristien katumuodista tuli osa valtavirtaa.
Kuusi vuosikymmentä aikaisemmin, 1920-luvulla, Suomessa oli vaikuttanut vastaavanlainen joukko nuoria kirjailijoita, muusikoita ja taiteilijoita, joka kapinoi itsensä eroon sen aikaisesta korpikulttuurista ja pyrki määrittelemään suomalaisuuden urbanisoitumisen ja modernin taiteen kautta.
Tulenkantajiksi itseään kutsunut joukko imi itseensä Euroopassa kuohuvia muoti-ilmiöitä, esimerkiksi Filippo Tommason julkaisemaa futuristista ja Tristan Tzaran dadaistista manifestia, kunnes jäsenten yhteinen taival päättyi 30-luvun alussa.
Hieman tämän jälkeen kolme nuorta kapinamielistä idealistia, Alvar Aalto, Maire Gullichsen ja Nils-Gustav Hahl, päättivät perustaa yrityksen, josta tulisi uuden asumisideologian propagandakeskus. Artek oli syntynyt.
Samalla syntyi aikansa anarkisteja inspiroinut liikesuunnitelma, joka oli jaettu kolmeen osaan: taiteeseen, arkkitehtuuriin ja designiin sekä propagandaan. Joukon unelmana oli luoda arkiympäristö, jossa eri taidelajien synteesit vaikuttaisivat arkkitehtuurin ja muotoilun kehitykseen.
Harmaata arkea 1960-luvun lopulla ravisteli Helsingin akateemisen sivistyneistön piirissä syntynyt kulttuuri- ja opiskelijaradikalismi. Tuon ajan hipsterit ilmaisivat itseään boheemin pukeutumisen lisäksi protestilauluilla ja pasifismilla.
Meidän ajassamme 2010-luvulla on aika jälleen ajatella, julistaa ja toimia. Olemme palanneet yhteiskunnallisesti aktiiviseen ilmapiiriin, jossa politiikka, ympäristö- ja ihmisoikeuskysymykset kiinnostavat ja nostavat hieman kapinamieltäkin.
Helsinki näyttäytyy kulttuurien monimuotoisena näyteikkunana, jossa katutason julistukset ovat arkipäivää. Ilmapiiri on inspiroiva, kun nuoret suunnittelijat, muotoilijat, muodin tekijät ja designyhteisöt luovat uudenlaista estetiikkaa, esineitä ja kokonaista kaupunkia.
Minun Helsinkini on muuttunut avoimeksi maailman designpääkaupungiksi, jossa tyyli, muoto ja visio ovat vapaita. Kaupunki on kuitenkin kaukana maailman energisistä keskuksista – ehkä siksi henkinen ilmapiiri on myös jossain määrin jäykkä ja sisäänpäin kääntynyt.
Designin olisi mielestäni jälleen radikalisoiduttava. Se on ajatus, jossa tulisi nykyistä olla enemmän sydän mukana. Tarvitaan rohkeutta ja julistusta. Hyssyttelyä ja kuoliaaksi halaamista olemme nähneet tarpeeksi.
Meneillään oleva designvuosi kaipaa älykästä sisältöä ja oikeaa asennetta. Valtavirran sijaan meidän tulisi jälleen suunnata katseet pienten marginaalisten ryhmien suuntaan ja inspiroitua ja oppia heiltä.
Designanarkiaa. Älykäs anarkia on vastustamaton yhdistelmä. Meillä on siihen kaikki edellytykset.
Edessä voi olla jotain, mitä kukaan ei pysty ennustamaan.
Tiina Alvesalo is founder and editor-in-chief of ARTEK Manifest Magazine.