Written on loka, 26, 2011 by in ,

ARTEK White, Text by 2011 Tiina Alvesalo, Photo Artek.

The decisive factor in the development of new products is the value of their newness, says Ville Kokkonen, Design Director at Artek. “If the product, the space or the service does not offer any improvement compared to its predecessor, its design will remain marginal, a form of opinionated formalism.”

Kokkonen has designed a new range of light fittings for Artek, entitled White, in which the Bright White 1 table lamp has been medically certified. The product family consists of high-luminosity lighting devices whose design starts from the properties of the space and the target of lighting. The unpretentious and elegant pendant, wall and table lamps can be used both as work lamps and as fixtures for domestic interiors.

Kokkonen spent nearly two years designing the White product range, a time span which is rare nowadays. The project included an extensive research phase complete with applied ethnographic testing. Observing human behaviour holds a special interest for Kokkonen. He is also enthusiastic about the architecture of antiquity and of the 15th and 16th centuries, when people thought differently about light and space. The solutions of those periods still astonish us today.

One of Kokkonen’s challenges was how to justify the integration of the new product into Artek’s existing collection. “We did not want to create a new product if it didn’t fit into place with the rest. We always try to design a product for a specific type of place, or to see if we have a distinct need for a product of that sort.” Artek did not have in its collection lamps for lighting large spaces, and most of the existing lamps are pendants. “The majority of them are from the 1940s–50s and are designed to use incandescent light bulbs. Artek lamps also have a certain decorative aspect to them, so we clearly had a gap also in our product family,” Kokkonen says.

Right at the beginning of the research phase Kokkonen came to think of bright light lamps. Looking at the topic in depth, he noticed that the design of all bright light lamps on the market followed what he calls “modern home appliance aesthetic”. Moreover, the quality of the light was seldom considered thoroughly enough. Artek Studio conducted a user survey among colleagues, acquaintances, friends and employees: how do people use light at work, at leisure, at home, in the office, in other places? One important discovery was that if someone has a light therapy lamp, it is stashed away after use.

Kokkonen wanted to design a lamp which would be more like a piece of furniture than a technical device. As the goal was to obtain medical certification for the lamp, the sense of it being an instrument was something to be avoided. “Wellness products are undergoing a paradigm shift. The health impacts of light, clean indoor air, energy consumption, physical and mental health, these are all vitally important things for everyone of us. And yet there are less and less products available that would be understated and utilitarian. Maybe that’s because they are more demanding to design.”

Kokkonen says that the white colour of the new product family was an important choice, because colours add abstractness. A wooden finish would have given different aesthetic associations and material dimension to the product, which in this case might have detracted from its directness. The inside of the lamps in the White series is designed to reflect white light. This reinforces the idea that the lamp is an unidentified product whose sole purpose is to provide a frame for the light. One goal was to develop a tentative typology for bright light lamps. “Many existing light therapy lamps project the light up, down and to the sides. One of the design criteria for the Bright White 1 was that the light should not disturb anyone else. ”The solution was to make the White 1 casing deeper. Mounting the fluorescent tubes at the back made the light cone sufficiently narrow. The light interface is made as graphical as possible to create a seamless blend of two tones of white. The thin veneered plywood acts as an insulator, preventing the lamp from overheating, keeping the lamp pleasant to the touch.

To the question for whom White is designed, Kokkonen replies without hesitation: ”No doubt about it: for everyone.” We can no longer speak about consumers of a specific profile or clear-cut consumer groups. Consumer choices are today governed by the individual’s values and living environment.

Kokkonen takes an optimistic view of the diversity of the design processes in the future. He believes that cooperation between experts and organisations coming from different disciplines will increase. Personally, his preference is to work with engineers, artists and researchers. “When we were designing the bright light product family, we got a lot of scientific data on the secretion of melatonin and cortisone, on how our behaviour is affected by the long dark winters in the north, leading to insomnia, eating disorders and depression.” The research results played a decisive role in the design process of the White collection.

Along with industrial design, Kokkonen has a keen interest in works which require a specific apprehension. One of these is space-related art, which he has been following for some time. Artists James Turrell and Robert Irwin have both addressed the theme of light and space. “I am not so much interested in artists as in certain individual works which are convincing and affecting in their hard-to-achieve simplicity. Because artists have no given parameters or briefs they must follow, the works they produce have to be almost preternaturally successful on every level: details, scale, novelty, and above all execution,” Kokkonen sums up.

Text by Tiina Alvesalo

Written on loka, 14, 2011 by in ,

ARTEK 2nd Cycle, Text 2011 by Tiina Alvesalo, Photo Marco Melander.

Artek avaa 75 juhlavuotensa viimeisenä päivänä 14.10.2011 Artek 2nc Cycle myymälän Helsinkiin. Artekin perustamiskirja, eli ”Manifesti”, syntyi yrityksen perustamisen yhteydessä 15. lokakuuta 1935. Artekin aikaansa edellä olevat perustajat loivat pohjan ideologialle, jossa kestävä kehitys kohtaa valistuneen kuluttamisen. Artekin alkuperäiset arvot ja tavoitteet ovat vieläkin tärkeä osa tämän päivän Artekia.

Manifesti haastaa Artekia ajassa, jossa kuluttaminen on nopeaa ja pinnallista. Artekin alkuperäiset arvot pitkäikäisyys ja korkea laatu yhdistettynä puhtaaseen muotokieleen – ovat vieläkin yrityksen ytimessä.

Kysymys ei ole tuotteen kierrätyksestä vaan sen elinkaaren jatkamisesta ja uuden kuluttajayhteyden syntymisestä. Koska Artekilla on aina ollut tärkeä rooli mielipidejohtajana, se kyseenalaistaa jälleen vanhoja toimintatapoja ja itsestäänselvyyksiä. Artekilla on aina ollut vahva rooli sekä sosiaalisen tiedostamisen että tietyn idealismin ylläpitäjänä.

Tänään Artek 2nd Cycle on vahva kannanotto kestävän kehityksen sekä valistuneen kuluttamisen puolesta. Käyttöesine, joka ajan myötä elinkaarensa kautta muodostuu keräilyharvinaisuudeksi, on harvinaisuus. Artek 2nd Cycle –myymälän kokoelman hankinnoista ja konseptista vastaava Juhani Lemmetti on itsekin tunnettu keräilijä ja vintage -kauppias: ”Artek 2nd Cycle -konseptissa on kyse ennen kaikkea elämäntavasta ja filosofiasta.

Artek 2nd Cycle -konsepti on vahva kannanotto. Helsingin Iso Roobertinkadulle avattava yli 600 neliön Artek 2nd Cycle myymälä on kansainvälisesti poikkeuksellinen teko ja liiketoimintakonsepti. Jälkimarkkinat auktorisoivat Artekin mielikuvaa ja uutta valmistusta.

Kysymys on myös kuluttajakasvatuksesta. Artek 2nd Cycle on konkreettinen esimerkki siitä, miksi tuote on yhä ja tulee olemaan myydyimpiä designkalusteita maailmalla. 8 miljoonaa jakkaraa on löytänyt kodin maailmalta.

Tuotteen pitkä elinkaari on osoitus todellisesta laadusta. Muodon ajattomuus, kauneus yhdistyessään valmistusosaamiseen, on todellinen taiteen ja teknologian yhdistelmä.

Artek voi ja sen tulee huolehtia jälkimarkkinoista. Se on osoitus luottamuksesta laatuun ja designiin. Ajattomuus ei ole vain uskon asia. Artek 2nd Cycle on osoitus vakaumuksesta.

Artek 2nd Cycle on aito esimerkki siitä, miten järkevä ostos tuote on tänään.

Alvar Aallon design on kestänyt ajassa. Klassikko, joka elää varmasti tänään ja tulevaisuudessa. Kysymys on designin laadusta.

Artek 2nd Cycle tuotteet ovat muotoilua, joka syntyi pohjoismaisen modernismin ideologiaan. Paikallinen valmistus jalosti puumateriaaleista uusien valmistusteknologioiden avulla kestäviä kalusteita – ikuisia.

Maailmalta ei löydy muita huonekaluja, joihin voidaan löytää tai valmistaa varaosia. Valmistusosaaminen on siirtynyt uusille sukupolville. Materiaali kasvaa metsissämme. Tämä on poikkeuksellista.

Artek 2nd Cycle kautta Alvar Aallon klassikot saavat uuden elämän. Patina ja ajan merkit ovat osa tuotteiden luonnetta. Elämään voi saada myös uutta väriä. Artekin oma verhoomo ja maalaamo ovat olemassa. Valmistusteknologia ja ateljeosaaminen – teollisuus ja käsityö kohtaavat.

Artek 2nd Cycle on myös vastaisku piratismille. Aitous on arvo. Kysymys on myös ymmärryksen lisäämisestä.

Artek 2nd Cycle tuotteet palaavat syntykotiinsa jatkaakseen elämänsä matkaa. Ostat sitten vanhaa tai uutta, rakennat tulevaisuuden 2nd Cycle kokoelmaa!

Teksti: Tiina Alvesalo

Written on syys, 05, 2011 by in ,

ARTEK White, Text By 2011 Tiina Alvesalo, Photo Artek.

Artekin muotoilujohtajan Ville Kokkonen mielestä määräävä tekijä uudessa tuotekehityksessä on uutuuden arvon osuus. ”Jos tuote, tila tai palvelu ei sisällä parannusta edeltäjäänsä – jää muotoilu usein marginaaliseksi ja ns. mielipidevaltaiseksi formalismiksi.”

Kokkonen on suunnitellut Artekille White –kirkasvalaisin tuoteperheen, jonka Bright White 1 pöytävalaisin on hyväksytty myös sertifioiduksi lääkintälaitteeksi. Tuoteperhe koostuu valoteholtaan kirkkaista valaisimista, jossa valaistu kohde ja tila on ollut suunnittelun lähtökohta. Eleettömät katto-, seinä – ja pöytävalaisimet sopivat niin työvaloiksi, kuin kodin sisustukseen.

Kokkonen käytti White –tuoteperheen suunnitteluun lähes kaksi vuotta, joka on harvinaislaatuista nykypäivänä. Projektiin kuului laaja tutkimustyö käyttäjätutkimuksineen.

Kokkosta kiehtoo erityisesti ihmisen käyttäytymisen havainnointi tai nimenomaan tämän problematiikan hyödyntäminen tuotesuunnittelussa ja koko ”kuluttamisen” ongelmakentän tarkkailu uudella tavalla. Yhtä lailla hän inspiroituu antiikin -, sekä 1400-1500 luvun arkkitehtuurista, jossa valoa tilassa mietittiin eri tavoin, sen aikaisia ratkaisuja on hyvä aina ajatella uudelleen.

Kokkosen haasteena oli uuden tuotteen järkeistäminen Artekin tämän hetkiseen kokoelmaan: millä tavalla perusteltiin tämän olemassaolo.”Emme pyrkineet suunnittelemaan uutta tuotetta, mikäli se ei loksahda mihinkään. Me yritämme aina joko suunnitella tuotteen johonkin tilaan tai tarkastella onko meillä vastaavaan tuotteeseen selkeä tarve.”

Ajatus White –tuoteperheestä Artekille syntyi selkeästä tarpeesta. ”Meillä ei ollut valaisimia, joka valaisee isoa tilaa ja suurin osa Artekin valaisimista on riippuvalaisimia. Valtaosa valaisimista on suunniteltu 40-50 luvulla hehkulampun kanssa käytettäviksi. Artekin valaisimet ovat myös jokseenkin dekoratiivisia, joten meillä oli selkeä aukko myös tuoteperheessä”, summaa Kokkonen.

Heti tutkimustyön alku vaiheessa Kokkosen mieleen tuli kirkasvalaisimet. Kun hän perehtyi asiaan syvemmin, hän huomasi, että kaikki tarjolla olevat kirkasvalaisimet olivat ”silitysrauta estetiikkaan” tehtyjä. ” Valon laatua ei ollut myöskään mietitty usein loppuun asti.”

Artek Studio toteutti käyttäjätutkimuksen kollegoille, tuttaville, ystäville ja yrityksen sisällä: miten käytätte valoa kun työskentelette, harrastatte, kotona, toimistossa, muualla?

Yksi tärkeä havainto Kokkosen mukaan oli se, että jos ihmisillä oli kirkasvalo he laittavat sen piiloon kaappiin käytön jälkeen.

Kokkonen halusikin suunnitella kirkasvalon, joka menee muotokieleltään lähemmäksi huonekalua kuin teknistä aparaattia. Koska laitteelle haettiin lääkintalaite sertifikaattia, siitä ei saanut tulla myöskään liikaa instrumentin näköinen.

”Tällä hetkellä hyvinvointiin kohdennetut tuotteet ovat suuren murroksen edessä. Valon merkitys kehoon, puhdas sisäilma, energiankulutus, fyysinen ja mentaaliterveys ovat ihmiselle tärkeitä aiheita. Kuitenkin yksinkertaisen pelkistettyjä tuotteita on vähemmän tarjolla, johtunee varmaan siitä, että ne on haasteellisimpia suunnitella.”
Hän kertoo, että White –tuoteperheen valkoinen väri oli tärkeä valinta valaisimiin, koska värit ovat abstrakteja. Assosiaatio vain puisesta pinnasta olisi tuonut tuotteeseen yhden esteettisen ja materiaalisen ulottuvuuden lisää, mikä tässä tapauksessa ei ehkä olisi toiminut hänen mielestään yhtä hyvin.

White on myös pelkistetty valolähde itsestään. Sisäpuoli heijastaa valkoista valoa. Tämä voimistaa ajatusta siitä, että valaisin on anonyymi tuote, joka keskittyy antamaan valolle raamit. Suunnittelutyössä on haettu uutta – kirkasvalolaitteista vielä puuttuvaa tai vakiintunutta typologiaa. Valon pinnan pitää olla tietyn kokoinen, jotta lähistöllä oleva ihminen saa hyväksi todetun määrän valoa.

”Monet käytössä olevat kirkasvalot levittävät valoa ylös alas ja sivuille. White –valaisimen suunnittelun yhtenä kriteerinä olikin se, että valokeila ei häiritse vierustoveria.”

Tästä syntyi Whiten 1 laatikon syvyys. Loisteputket ovat takaosassa ja kirkasvalokeila saatiin supistettua tarpeeksi pieneksi.

Valon rajapinta valaisimissa on suunniteltu mahdollisimman graafiseksi, pyrkimyksenä saumaton kahden eri valkoisen sävyn lopputulos. Kun valaisin on pois päältä on lopulta kyseessä neljä eri valkoista. Jos valopintaa katsoo eri kulmista, niin valon intensiivisyys muuttuu ja lux arvot pienenee. Ohut lentokonevaneri puolestaan eristää valonlähteen liiallista kuumenemista – ja näin pinta on miellyttävää koskettaa.

Kun Kokkoselta kysyy kenelle White on suunniteltu, hän vastaa epäröimättä: ”Niinkin selkeästi kuin kaikille. ” Hänen mielestään ei voida puhua rajoitetusti enää tietyn profiiliin kuluttajista tai selkeistä ryhmittymistä.

Kuluttajien valintoja ohjaa enemmänkin yksilön arvomaailma ja vallitseva elämänpiiri.

Kokkonen suhtautuu optimistisesti muotoilun monimuotoisuuteen tulevaisuudessa. Hän uskoo, että eri asiantuntijoiden ja organisaatioiden välinen yhteistyö lisääntyy. Itse hän tekee mielellään töitä arkkitehtien, taiteilijoiden ja eri alan tutkijoiden kanssa.

”Suunnitellessamme kirkasvalotuoteperhettä saimme käyttöömme paljon lääketieteellistä dataa, melatoonin ja kortisonin erittymisestä. Miten pimeät pitkät talvet vaikuttavat käyttäytymiseemme, kun siitä seuraa unettomuutta syömähäiriöitä ja masennusta.” Hän kertoo, että saadut tutkimustulokset vaikuttivat ratkaisevasti White –tuoteperheen suunnitteluprosessiin.

Kokkonen seuraa ja kommentoi taideteollista muotoilua enemmän, asioita, missä on iso lataus asiantuntijuutta. Hän on pitkän aikaa seurannut tilaan liittyvää taidetta.

Taiteilijat James Turrell, Olafur Eliasson ja Robert Irwin ovat käsitelleet tematiikkaa: ”valo tilassa”. Tilaa volyyminä ja valoa monella tavalla tilaa hallitsevana, skaalaavana ja muuttuvana elementtinä. Fyysisen tilan kokemista, missä valon parametrit piirtävät tilaan objektin.
”En seuraa taiteilijoita sinänsä – vaan tiettyjä yksittäisiä töitä mitkä vakuuttavat ja koskettavat vaikeasti saavutettavalla yksinkertaisuudella.  Koska taiteilijoilla ei ole annettuja kriteerejä ja briiffiä on heidän tuottamien töiden oltava melkein yliluonnollisen onnistuneita kaikessa. Yksityiskohdissa, suuruudessa, uutuudenarvossa ja varsinkin toteutuksessa”, summaa Kokkonen.

Teksti: Tiina Alvesalo

Written on syys, 03, 2011 by in

ARTEK Do You Read Me, Text by 2011 Tiina Alvesalo, Photo Artek.

Artek will establish a foothold on the German market in October 2011 in collaboration with do you read me?!. To be opened at Potsdamer Strasse 98, the new store will include a concept reading room designed by Artek together with Mark Kiessling.

Apart from a profusion of galleries, the area is becoming the place where to hunt for rare books, design and personal fashion. The new bookshop is located opposite the former printing house and offices of the legendary Der Tagesspiegel newspaper. The address is shared by the new concept store of Andreas Murkudis which has gained popularity in art and fashion circles.

The do you read me?! shop was founded a few years ago in the district of Mitte in East Berlin by graphic designer Mark Kiesling and bookseller professional Jessica Reitz. They wanted to set up a shop they themselves would like to visit.

“The idea was to create a place which would serve design professionals and graphic designers as well as everyone who loves visually rich specialty magazines and books,” says Mark Kiesling.

Do you read me?! soon acquired a cult status thanks to its rough and simple decor and handpicked selection of magazines and books. Carefully chosen titles cover a wide range of art, culture, fashion, design, architecture, photography, music, politics and business. Among the more eclectic titles on the black shelves are also familiar names like Domus, Monocle, Vogue and Selfservice.

Kiesling says people specifically visit the shop from as far away as China, United States and even Finland. “Managing director Mirkku Kullberg from Artek came first to our shop as a customer, and we got into talking about books. I especially like the history and heritage of Artek, and the furniture designed 80 years ago by a great and influential man.”

Artek has always had its roots in international communities of professionals in contemporary art, industrial design and publishing. The pioneering founders of Artek – Alvar and Aino Aalto, Maire Gullichsen and Nils Gustav Hahl – were dedicated to promoting new ideas in urban planning, architecture and applied arts.

Cooperation with a cult bookshop in Berlin is a natural continuation of this trajectory. Alvar Aalto designed many libraries and university buildings which were seminal for the development of Nordic modernism. The current values of Artek promote ethical, aesthetic, ecological and educational culture. Collaboration with the do you read me?! bookshop can only further these values.

Last June, do you read me?! and Artek joined forces at Art Basel Miami by setting up a reading room where people could relax, read books and magazines, exchange ideas and make reading lists of their favourite publications.

“The idea of the reading room and reading list was a response to people’s need to discover new titles, exchange information and learn and tell others about them. We simply ask people to name their favourite titles,” Kiesling says.

According to Kiesling, the shop at Potsdamer Strasse will be a unique combination of a small library, a research centre and a bookshop.

“Our goal is to develop and continue the reading room concept at design festivals in London and Berlin, and possibly also in connection with Artek’s contribution to the Helsinki World Design Capital 2012 programme.”

The decor of the reading room at do you read me?! will consist of Artek 60 stools, Aalto benches, unfinished Enzo Mari chairs and White table lamps. Ambient lighting will be provided by Artek’s bright light and Bilberry lamps.

Kiesling finds it interesting that Artek collaborates with young designers and projects. He thinks it’s great to see how the company has stuck to its guns in a time of volatile fashion and trends.

“Artek’s operations are extremely smart, because there is too much stuff on the market which nobody really needs,” Kiesling sums up.

Text by Tiina Alvesalo

Written on elo, 31, 2011 by in ,
ARTEK Mehiläispesä juliste, Photo Artek

ARTEK Mehiläispesä juliste, Photo Artek

Modernismin pioneeri Alvar Aalto ( 1898-1976) suunnitteli rakennukset pienempiä yksityiskohtia myöten, joissa valaisimilla oli usein tärkeä rooli osana arkkitehtuurista kokonaisuutta. Pohjolan pitkät talvikaudet toimivat Aallon valaisinsuunnittelutyön tärkeänä inspiraationa.

Aalto piti koko uransa saakka kiinni siitä periaatteesta, että hänen suunnittelemaan kokonaisuuteen kuuluivat huonekalujen, tekstiilien ja lasiesineiden lisäksi myös valaisimet. Aalto ymmärsi jo varhain 1920- luvulla, että valaistuksella oli tunnelmallisuuden ja kokonaisuuden kannalta tilan viimeistelyssä keskeinen vaikutus.

Aallon omaperäinen valaisinsuunnittelutyö näkyi Jyväskylän työväentalon teatterin (1924-1925), Paimion parantolan (1929-1933) ja myöhemmin Kansaneläkelaitoksen (1948; 1953-1956) kohteissa. Kunkin rakennuksen kohdalla valaisimet suunniteltiin osaksi arkkitehtuuria ja tiettyä käyttötarkoitusta.

Aluksi ainutkertaisia interiöörejä koristivat uniikkivalaisimet, myöhemmin valaisimia valmistettiin teollista sarjatuotantoa muistuttavilla menetelmillä. Alvar Aallon 1950 –luvulla toimeksi saadut julkisten rakennusten suunnitteluprojektit toivat mukanaan valaistusratkaisuja, jotka synnyttivät lukuisia uusia valaisinmalleja. Monet näistä otettiin 1950-luvulla Artekin tuotevalikoimaan ja mallistoa on laajennettu myöhemmin uusilla valaisimilla, väreillä, materiaaleilla ja valaisinmallistoilla.

 

Inhimillinen valo parantaa

Modernismin myötä funktionalismi nousi Aallon valaisinsuunnittelutyön filosofiaksi. Aalto havaitsi jo varhain, että valon laadulla oli merkittävä vaikutus hyvin vointiin ja oikein sovitettu valaistus paransi ihmisen elämänlaatua.

Aallon suunnittelemassa Jyväskylän Säynätsalon kunnantalon (1949-1952) istuntosalissa toteutui hänen ajatuksensa inhimillisen valaistuksen tarpeesta ja siitä, miten ihminen reagoi ympäristöönsä.

Vuonna 1952 syntynyt riippuvalaisin ”Käsikranaatti” A110 suunniteltiin alun perin Suomalaisten teknikkojen seuran taloon, mutta mallia käytettiin myös Säynätsalon kunnantalon istuntosalissa. Selkeälinjaisen elegantin valaisimen ainoa koriste-elementti on alareunan rei’itetty messinkinen häikäisysuoja. Valo ei saanut olla häikäisevä, koska päätöksenteossa inhimillinen valo toimi paremmin.

Aalto suunnitteli valaistukset ennen kaikkea Pohjolan pitkien talvikausien tarpeisiin ja sähkövaloilla oli tärkeä rooli Aallon arkkitehtuurisissa. Suomalaisella ilmastolla ja valo-olosuhteilla oli myös merkittävä rooli ihmisen päivittäisissä aktiviteeteissä ja psykologisessa mielessä.

Aalto kiinnitti erityistä huomiota sopimattoman valaistuksen psyykkisesti ärsyttäviin vaikutuksiin. Hän pani merkille mahdollisuutensa rakentaa ”inhimillinen laitteisto” – inhimillinen valaistus, joka olisi ihmiselle oikein sovitettu. Valot suunniteltiin edistämään terveyttä ja tuomaan hyvää mieltä.

Aalto suunnitteli valaisimia, jotka viestittivät empaattisuutta, lämpöä ja mukavuutta. Hänen pragmaattinen, mutta humaani filosofiansa näkyi kokeellisena kauneutena, vastuullisena ja kestävänä muotoiluna. Hän toteutti valaisimia osana kokonaisvaltaista arkkitehtuuria tärkeisiin yksityisiin ja julkisiin rakennuksiin sekä näyttäviin residensseihin.

Valaisimet ovatkin tärkeä osa Aallon arkkitehtuuria. Paimion parantolan lisäksi Savoyn (1937) ja Villa Mairean (1939) kohteissa.

Vuonna 1937 Aino ja Alvar Aalto saivat sisutettavakseen helsinkiläisen Savoy –ravintolan, johon he suunnittelivat myös valaisimet. Sulavajalkainen messinkinen riippuvalaisin syntyi yhtenäisestä kappaleesta ja sai nimekseen ”Kultakello” A330S . Valaisin oli myöhemmin näytteillä myös Suomen Pariisin maailmannäyttelyssä.

Kaikissa kohteissa valot integroitiin suunniteltuun arkkitehtuuriin. Ne muodostivat harmonisen arkkitehtuurisen kokonaisuuden, joka perustui myös päivänvalon taitavaan hyödyntämiseen keväällä ja kesällä.

 

Valaisimia laajemmalle yleisölle

Vaikka valaisimet jäivät usein Aallon kokonaisvaltaisen arkkitehtuurin varjoon Artekin kautta ne ovat päätyneet 1950-lähtien julkisiin ja yksityisiin tiloihin ”kuluttajille” ja laajemmalle yleisölle.

Artekin tuotevalikoiman ehkä suosituin kotien valaisin ”Mehiläispesä” syntyi vuonna 1953 alun perin osaksi Jyväskylän Yliopiston sisustusta. Mehiläispesä A331–riippuvalaisimessa näkyy selkeästi Aallon filosofia kokonaisvaltainen arkkituurista. Tiloja suunnitellessa Aalto halusi kiinnittää huomiota erityisesti valon kuljettamiseen tilassa. Valaisimen portaittain laskeutuvat valkoiset lameelit on asemoitu niin, että valo pääsee siivilöitymään pehmeästi messinkiristikoiden läpi.

Pieni pyöreä ”Juolukka” A338 –valaisin syntyi muutamaa vuotta aikaisemmin. Valkoiseksi maalattua teräksistä kohdevaloa käytettiin mm. Aallon suunnitteleman Maison Carrén (1956-1958) sisustuksessa.

Vuonna 1954 valmistunut ”Enkelinsiipi” A805 –valaisin on Artekin yksi suosituin valaisin. Sen teräksinen lamellivarjostin on maalattu valkoiseksi, jalusta ja varsin on päällystetty mustalla tai valkoisella nahalla. Lattiavalaisimen varjostin on valmistettu ohuista metallikehistä, joiden valo siivilöityy häikäisemättä. Valaisimen epäsymmetrinen muoto muistuttaa enkelin siipeä – siitä valaisimen erikoinen nimi.

Aallon valaisimet olivat aikansa valaisinsuunnittelun kärkituotteita ja tänä päivänä ne ovat saavuttaneet pysyvän asemansa modernismin klassikoiden joukossa. Kaikille valaisimille on yhteistä se, että niitä ei tehty yleensä uuden tuotteen tarpeesta vaan uuden tilan tarpeesta.

Vuonna 2011 Artek on laajentanut valaisinmallistoaan Ville Kokkosen suunnittelemaan neljän valaisimen White -tuoteperheellä.

Uudessa kirkasvalaisinmallistossa kiteytyy hyvinvoinnin merkitys. White pyrkii olemaan mahdollisimman materiaaliton. Se ei huuda, eikä kuormita ympäristöä mihin se on sijoitettu. Whiten myötä valaisimeen virittyy täysin uusi näkökulma, jossa pääosassa on olennainen – valkoinen valo.

Teksti: Tiina Alvesalo

Written on elo, 11, 2011 by in ,

ARTEK Manifesto, Text by 2011 Tiina Alvesalo. Photo Artek.

Artekin aikaansa edellä olleet perustajat uskoivat taiteiden synteesiin. He halusivat vaikuttaa niin kaupunkisuunnittelun, arkkitehtuurin kuin taideteollisuuden aloilla. Kuvataiteilla oli tärkeä rooli kohti kauniimpaa ja onnellisempaa arkea. Funktionalismin hengessä laadittu Artekin perustamiskirja, eli ”Manifesti”, syntyi yrityksen perustamisen yhteydessä vuonna 1935. Yrityksen tarkoituksena oli ”harjoittaa huonekalujen kauppaa sekä näyttelyiden avulla ja muulla tavoin edistää nykyaikaista asuntokulttuuria”. Artekin alkuperäiset arvot ja tavoitteet ovat vieläkin tärkeä osa tämän päivän Artekia.

Artekin juuret ovat kansainvälisessä yhteisössä, jonka jäsenet olivat arkkitehtejä, muotoilijoita, teoreetikkoja, taiteilijoita ja taiteentuntijoita. Aallon saavutuksia arvostettiin syvästi näiden modernistien piirissä. Aalto oli Marcel Breuerin rinnalla ryhmän ensisijaisesti arvostama huonekalusuunnittelija samalla tavalla kuin Léger tai Picasso nauttivat etuoikeutetusta asemasta kuvataiteen alalla. Tämän johdosta kaikki neljä Artekin perustajajäsentä pääsivät historialliseen sisäpiiriin ja heille syntyi erittäin hyvä verkosto.

Artekilla on aina ollut tärkeä rooli mielipidejohtajana. Artekille on kuvaavaa rohkeus kyseenalaistaa vanhoja kuvioita ja itsestäänselvyyksiä, sekä sosiaalinen tiedostaminen ja tietyn idealismin ylläpitäminen. 

Näyttelytoiminta kuuluu vahvasti Artekin aktiviteetteihin. Artekissa on tapana järjestää vuosittain neljä tai viisi näyttelyä yhteistyössä taide-, muotoilu- ja arkkitehtuuriopiskelijoiden kanssa, sekä kansainvälisten muotoilijoiden ja arkkitehtien kanssa.

Manifesti pysyy tärkeänä inspiraationlähteenä, ideologisena kannanottona ja avaindokumenttina, joka määrittelee Artekin hengen.

Manifesti haastaa Artekia ajassa, jossa kuluttaminen on nopeaa ja pinnallista. Perustajiensa hengessä Artek investoi materiaalitutkimukseen, systeemien ja standardien kehittämiseen ja kestävään muotoiluun. Esteettisyys, eettisyys ja ekologia ovat Artekin DNA:ssa. Artekin alkuperäiset arvot –pitkäkestoisuus ja korkea laatu yhdistettynä puhtaaseen muotokieleen –ovat vieläkin yrityksen ytimessä. 

Humaani modernismi

Luonnonmateriaalit ja humaani lähestymistapa ovat yhtä relevantteja tänään, kuin modernismin aikakautena. Alvar ja Aino Aalto loivat moderniin sisustukseen oman lämpimän ja ihmisläheisen tyylin, jossa luonto oli suuri inspiroija. Parhaita esimerkkejä tästä ovat Aaltojen koti Helsingissä ja Villa Mairea Noormarkussa – yksi maailman kuuluisimmista yksityistaloista.

Innovatiivinen muotoilu

Mestarillisen muodon ohella Aalto kehitti myös täysin uusia teknisiä ratkaisuja puun taivuttamiseen ja suomalaisen koivun hyödyntämiseen kalusteissa. Aallon kolmijalkainen jakkara vuodelta 1933 oli syntyessään sensaatio muotoilumaailmassa ja alkusysäys koko modernille skandinaaviselle muotokielelle.

Kestävien tuotteiden saavuttamiseksi, tuotekehitysprosessille tulee antaa aikaa. Ajassa, jossa monet yritykset kiirehtivät tuotekehityksessään ja tuotannossaan, Artek pysyy järkkymättömänä omistautumisessaan tuotekehitysprosessiin liittyviin kokeiluihin ja uusien ideoiden testaamiseen.

Laatu

Artekin maine perustuu pitkälti yrityksen sitoutumiseen laatuun ja jatkuvuuteen. Modernit tuotantomenetelmät yhdistettynä perinteikkääseen ammattitaitoon varmistavat jokaisen huonekalun laadun.

Artekin ”2nd Cycle” –tuolit ja jakkarat ovat konkreettinen esimerkki tuotteiden kestävyydestä. 2nd Cycle -mallisto esiteltiin vuonna 2007 Milanon kansainvälisen huonekalumessun aikana, kannanottona tiedostavan kuluttamisen puolesta. Koodattu RFID -tagi, joka on liitetty 2nd Cycle -istuimeen, tallentaa huonekalun historian, tarina sekä tiedon tuotteen alkuperästä ja aitoudesta. Harvat huonekalut ovat saavuttaneet näin pitkän ja monivaiheisen elämänkaaren: Artekin huonekalut ovat koskettaneet lasten, opiskelijoiden ja vanhusten -hyvin erilaisten ihmisryhmien- elämää. 2nd Cycle -huonekalut kuuluvat osana Artekin ympäristöstrategiaan. Ne kertovat myös Artek-tuotteiden autenttisuudesta, kestävyydestä ja kauniista vanhenemisprosessista.

Artekin perustamiskirja on pysyvä inspiraationlähde myös tämän päivän Artekissa.

Teksti: Tiina Alvesalo

 

Written on elo, 02, 2011 by in ,

ARTEK U336, Text by 2011 Tiina Alvesalo, Photo Artek.

Tanskalainen arkkitehti Jørn Utzon (09.04.1918-29.11.2008) tunnetaan parhaiten Sydneyn oopperatalon suunnittelijana, vaikka hylkäsikin projektin ennen sen lopullista valmistumista.

Utzon osallistui suunnittelukilpailuun luettuaan siitä vuonna ruotsalaisesta arkkitehtilehdestä. Hän voitti kilpailun yllättäin vuonna 1957 osittain suomalais-amerikkalaisen arkkitehdin Eero Saarisen ansiota. Kilpailulautakunnassa toiminut Saarinen löysi jo kertaalleen hylätyt Utzonin tekemät suunnitelmat ja julisti hänet lopulta voittajaksi.

Samana vuonna, kun Utzon voitti Sydneyn oopperatalon suunnittelukilpailun hän lanseerasi myös tunnetun klassikkonsa U336 valaisimen, jonka valkoinen väri ja kilpimäinen muoto edustivat samanlaista muotokieltä.

Arvostetun Pritzker Prize arkkitehtuuri–palkinnon saanutta Utzonia pidetään maailmanlaajuisesti omaperäisen suunnittelun ja valon mestarina, jolla oli myös vahvat juuret pohjoismaalaisessa modernismissa.

Jørn Utzon syntyi Kööpenhaminassa ja kasvoi kolmilapsisessa perheessä hänen isänsä työskennellessä laiva-insinöörinä. Nuori Utzon auttoi isäänsä uusien jahtien suunnittelussa ja rakentamisessa viettäen paljon aikaa työmiesten kanssa. Nuoruuden laivanrakennustyöt inspiroivat häntä myöhemmin oman persoonallisen suunnittelutyön löytämisessä.

Valmistuttuaan Royal Academy of Artsin arkkitehtuurilinjalta vuonna 1942 Utzon matkusti Tukholmaan, työskennelläkseen ruotsalaisen arkkitehdin Gunnar Asplundin kanssa.

Sodan jälkeen Utzon vuonna 1946 Utzon työskenteli Alvar Aallon toimistossa, jossa hän omaksui Aallon funktionalistisen ja esteettisesti kauniin ajatusmaailmaan.

Jørn Utzonin poika, arkkitehti Jan Utzon kertoo miten Aallon toimistossa työskentely vaikutti hänen isänsä uraan. ”Alvar Aallon kanssa vietetty aika vaikutti ilman muuta hänen myöhemmin suunnitellun U336 valaisimen ilmeeseen sekä hänen designiinsa yleensäkin. Toimiston ilmapiirillä oli tärkeä vaikutus hänen arkkitehti- ja suunnittelijauralleen myös myöhemmin.”

Jan Utzon kertoo U336 valaisimen historiasta ja siitä miten valaisin löysi ihailijansa vasta paljon myöhemmin. ”Isäni suunnitteli 1940-luvun lopussa sarjan valaisimia tanskalaiselle Nordisk Solar –yhtiölle ja vain muutamat valaisimet lopulta toteutettiin Tuotantoon pääsi 1940-luvun lopussa vain pieni erä U336 –valaisimia, koska isäni suunnittelema Tivoli Pendel -valaisin oli samaan aikaan ensisijainen myyntivaltti.”

Jørn Utzonin sai stipendin sodan jälkeen vuonna 1949 ja matkusti perheineen Amerikkaan. ”Vanhempani vierailivat arkkitehti Frank Lloyd Wrightin luona, missä he viipyivät vieraana viikon ajan ja isäni antoi lähtiessään Wrightille kaksi U336 valaisinta lahjaksi.” Legendaarinen arkkitehti kannusti Utzonia valaisimen lanseeraamiseen U336 pääsi lopulta vuosia myöhemmin tuotantoon.

1950 –luvulla Utzon perusti oman toimiston Kööpenhaminaan, josta käsin hän suunnitteli rakennuksia ja yksityisiä koteja maailman eri kohteisiin. Hän matkusti myöhemmin Yhdysvaltojen lisäksi paljon Euroopassa, Mexicossa ja Kiinassa etsien erilaisia ratkaisuja suunnittelutyöhönsä. Australian hän jätti vuosia ennen kuin hänen päätyönsä Sydneyn oopperatalo vuonna 1973 valmistui lopullisesti.

Vuonna 1982 Utzonille myönnettiin Alvar Aalto –mitali ansiokkaasta ja omaperäisestä työstä arkkitehtinä. Aalto –mitalitoimikunta perusteli Utzoninille myönnettyä palkintoa sillä, että hän piti yllä Aallon humaania, universaalia ja inspiroivaa perintöä.

Teksti: Tiina Alvesalo           

Written on heinä, 27, 2011 by in ,

ARTEK Tapiovaara, Text by 2011 Tiina Alvesalo, Photo Artek.

Huonekalumuotoilija ja sisustusarkkitehti Ilmari Tapiovaara oli pohjoismaisen modernismin; paremman arjen, inhimillisen ympäristön ja kestävän kehityksen pioneeri. Aaltoa seuraten hän tavoitteli suunnittelussa humaania ja valoisaa asuin- ja työympäristöä. Mutta minkälainen Tapiovaara oli ihmisenä, työtoverina ja ystävänä?

Ilmari Tapiovaara (1914-1999) kasvoi yksitoistalapsisessa perheessä, jossa kaikki sisarukset ja veljet olivat monialaisia ja taiteellisesti lahjakkaita. Isä Kaarlo Tapiovaara oli ammatiltaan metsänhoitaja ja isoisällä oli huonekaluverstas, jossa yli kolmekymmentä työntekijää. Puun ominaisuuksien tunteminen ja työstäminen sekä suomalaisen luonnon vahva läheisyys olivatkin Ilmari Tapiovaaralle varhaisesta lapsuudesta lähtien tärkeitä kokemuksia. Isän ammatti ja lapsuuden muistot kesähuvilalla lähellä Hämeenlinnaa herättivät varhain Tapiovaarassa kiinnostuksen huonekaluihin ja puumateriaaleihin.

Tapiovaara kasvoi kannustavassa, keskustelevassa ja harrastusrikkaassa ilmapiirissä, jossa äiti Aino oli monilahjakkaan lapsikatraan tärkein tuki ja mentori. Vanhimmasta veljestä Tapio Tapiovaarasta tuli graafikko ja hänestä seuravasta veljestä Nyrki Tapiovaarasta elokuvaohjaaja ja kuvaaja.

Ilmari Tapiovaara aloitti opiskelunsa vuonna 1934 Taideteollisen korkeakoulun sisustussuunnittelijalinjalla suomalaisen muotoilun keskeisen vaikuttajan Arttu Brummerin oppilaana. Brummer kehotti nuorta Tapiovaaraa keskittymään teollisuudelle suunnittelun sijaan yksityisiin toimeksiantoihin, koska siihen aikaan se oli käytännössä ainoa tie sisustusarkkitehdille ansaita rahaa. Tapiovaara teki kuitenkin kaiken toisin.

 

Rohkea kosmopoliitti seuraa Aallon jälkiä

”Tapiovaara seurasi pohjoisen modernismin filosofiaa ja alkoi suunnitella kohtuuhintaisia, laadukkaita huonekaluja, joita kaikilla – jopa työläisluokalla oli mahdollisuus ostaa”, sanoo Aalto yliopiston professori Pekka Korvenmaa.

Korvenmaa on kirjoittanut ja luennoinut Tapiovaarasta ja modernista muotoilusta Suomessa yli vuosikymmenen ajan. Tapiovaara kuuluu hänen mielestään niihin ennen sotia vaikuttaneisiin merkittäviin suunnittelijoihin, joka osasi hyödyntää menestystään laajemmin myöhemmin myös 50- ja 1960 -luvuilla.

”Hän halusi suunnitella laajoille sosiaaliryhmille suuria määriä edullisia ja laadukkaita huonekaluja käyttäen modernia teknologiaa. Hän seurasi Alvar Aallon yksinkertaista pelkistettyä muotoilufilosofiaa ja puumateriaalien käyttöä”, kertoo Korvemaa.

Tapiovaaraan vaikuttivat Aallon ja Artekin Nils Gustav Hahlin ajatukset muotoilusta. Ajatuksena oli, että suunnittelijan tehtävä oli luoda inhimillisesti ja henkisesti rikasta ympäristöä. Opiskeluaikanaan Tapiovaara työskenteli Aallon huonekaluja valmistamassa Korhosen huonekalutehtaassa harjoittelijana ja myöhemmin Lontoossa Aallon huonekaluja markkinoivan Finmarin palveluksessa. Näillä kokemuksilla oli suuri vaikutus Tapiovaaran työhön myöhemmin.

Tapiovaara oli jo varhain maailmankansalainen. Hän matkusti vuonna 1937 parikymppisenä opiskelijana Eurooppaan ja Pariisiin, joka oli siihen aikaan designin keskus. Pariisin maailmannäyttely ja inspiroiva kansainvälinen ilmapiiri teki nuoreen Tapiovaaran lähtemättömän vaikutuksen ja avasi silmät kansainvälistymiseen.

”Pariisissa hän valokuvasi ja raportoi näkemästään Helsingin Sanomille toimittamassaan artikkelisarjassa, jossa hän ylisti Suomen paviljongin suunnittelijaa Alvar Aaltoa. Tapiovaara julisti, että puu oli tulevaisuuden materiaali ja Alvar Aalto maailman paras suunnittelija.”            Suomi oli ilmapiiriltään 1930-luvulla hyvin sulkeutunut maa ja vain harvalla oli mahdollisuus matkustaa Eurooppaan. Englannin kielen sijaan osattiin yleensä korkeintaan saksaa, joten kommunikointi vierasmaalaisten kanssa oli myös vaikeaa. ”Tapiovaara oli kuitenkin tässä mielessä poikkeus. Hän oli kosmopoliitti, joka pyrki kansainvälistymään hyvin varhaisessa vaiheessa.”

Pariisissa Tapiovaara perehtyi kuvataiteeseen sekä tekniikan saavutuksiin. Myöhemmin pitkä matka ulkomailla huipentui puolen vuoden oppilasharjoitteluun Le Corbusierin toimistossa Pariisissa. ”Tapiovaara ymmärsi, että Suomen markkinat eivät olleet suunnittelijan läpimurrolle riittävät, joten tarvittiin kansainvälistymistä ja tämä vaati ulkomailla työskentelyä. Samaan aikaan kansainvälisen läpimurron tehnyt Alvar Aalto oli myös erinomainen esimerkki ja roolimalli Tapiovaaran kansainvälistymiselle”, toteaa Korvenmaa.

 

Tapiovaara rakensi tulevaisuuden tiloja

Sodan jälkeinen taloudellinen kasvu, yhteiskunnan kehitys ja muutos tarjosivat Ilmari Tapiovaaralle mahdollisuuden tärkeille toimeksiannoille. Designin tehtävä oli parantaa ihmisten arkea ja edistää demokratiaa yhteiskunnassa. Britaniassa ja muualla Euroopassa tilanne oli toinen, kun design oli enemmänkin eliitin etuoikeus.

Tapiovaara omaksui pohjoismaisen modernismin Alvar Aallolta ja kehitti ajatusta tuotannon standarisoimisesta eteenpäin. ” Hän opiskeli huonekalumuotoilua ja kehittyi modernina huonekalujen tekijänä kun Aalto puolestaan suunnitteli moderneja pohjoismaalaisia rakennuksia”, toteaa Korvenmaa.

Palattuaan Suomeen Tapiovaara aloitti vuonna 1938 työskentelyn Suomen suurimman huonekalutehtaan Askon –Aviuksen taiteellisena johtajana. Hän suunnitteli kohtuuhintaisia puuhuonekaluja urbaanille nuorelle asiakaskunnalle, joka Suomeen oli syntymässä. Talvisota kuitenkin katkaisi hyvin alkaneen yhteistyön ja huonekalut, jotka Tapiovaara oli suunnitellut tuhoutuivat lopulta vuoden 1940 pommituksissa.

Pekka Korvenmaa uskoo, että Tapiovaaran sotakokemukset ja rintamatehtävät vuosina 1941-44 olivat merkittäviä hänen myöhemmän uransa kannalta. ”Tapiovaara sai rintamaolosuhteissa tärkeän tehtävän vastata rakennustoiminnan suunnittelusta Karjalassa. Hän rakensi sodan aikana sotilaille suojia, elokuvateattereita ja kanttiineja. Hän valmisti myös huonekaluja ja erilaisia käyttöesineistöä hyödyntäen sodan aikana saatavia niukkoja materiaaleja.”

Toimeksiannon päätyttyä Askon kanssa Tapiovaara palkattiin 1941 Keravan Puuteollisuus Oy:n taiteelliseksi ja kaupalliseksi johtajaksi. Yritys tähtäsi sodan jälkeen ennen kaikkea vientimarkkinoille, huonekalujen piti olla kevyitä ja valmiissa kuljetuspakkauksissa. ”Tapiovaaralla oli kyky suunnitella Keravan Puuteollisuudelle koko konsepti: prototyypit, tuotteet, pakkaukset ja mainonta, itse asiassa koko tuotanto- ja markkinointiketju”, kertoo Korvenmaa.

Tapiovaaran ensimmäinen merkittävä toimeksianto Keravan Puuteollisuudelle oli Domus Academican opiskelijarakennuksen kalusteet. Opiskelija-asuntolan rakentamiseksi järjestettiin kansallinen rahakeräys ja suunnittelukilpailu, jonka Tapiovaara voitti. Vuonna 1946 suunnitellusta Domus-tuolista tuli valtava menestys ja lopulta koko Tapiovaaran myöhäisemmän tuotannon punainen lanka.

”Domus oli ensimmäinen moderni tuoli, joka oli toimi sekä auditorioissa, kouluissa että asuntojen huonekaluina. Sitä myytiin Suomen lisäksi Benelux -maihin, Englantiin ja Amerikkaan. Myöhemmin syntyneet Luukki, Nana, ja Kiki varioivat Domuksen onnistunutta teemaa. ”

Aikaisin 50 -luvulla Tapiovaaran onnistui laajentaa osaamistaan yhä vaativimpiin toimeksiantoihin ja hänestä tuli aikansa ensimmäinen menestynyt suomalainen huonekalusuunnittelija. Helsingin olympialaisten jälkeen suomalaisten elintaso ja kulutus nousivat. Uusia hotelleja, ravintoloita ja yritysten pääkonttoreja rakennettiin nopeassa tahdissa. Tapiovaara suunnitteli yksittäisten huonekalujen lisäksi Kaivotalon sisustuksen, Olivettin esittelytilan ja myöhemmin 1960 -luvun alussa Marski hotellin sisustuksen Helsinkiin.

Korvenmaan mielestä yksi Tapiovaaran menestyksen salaisuuksista oli hänen poikkeuksellinen monialaisuus. ”Tapiovaaralla oli vakaa perhetausta, joka kannusti keskustelevaan monialaiseen ajatteluun. Hänellä oli myös hyvät sosiaaliset kyvyt, jotka auttoivat häntä solmimaan sopimuksia asiakkaiden ja yritysten ja organisaatioiden kanssa. Hän näki tavat, ihmiset ja kulttuurit ja uudesta näkökulmasta.”

Tapiovaara perusti vuonna 1951 yhdessä vaimonsa Annikki Tapiovaaran (os.Hyvärinen) kanssa oman toimiston nimeltä Huonekaluarkkitehdit. Hän pystyi jälleen keskittymään täyspainoisesti huonekalujen suunnitteluun, niiden valmistuksen ja markkinoinnin siirtyessä tilaajille.

 

Laadukasta massatuotantoa Bauhauksen innoittamana

”Tapiovaara oli aikanaan hyvin poikkeuksellinen suomalainen, jolla oli kyky ymmärtää pohjoismaisen modernismin merkitystä myös Suomen ulkopuolella ja kyky työskennellä jo varhaisessa vaiheessa ulkomailla. Tapiovaaran muotokieli lähti funktionaalisista lähtökohdista kauneutta ja estetiikkaa unohtamatta”, selittää Korvenmaa.

Askel Tapiovaaran kansainvälistymiseen itse henkilönä tapahtui hänen toimiessa vuosina 1952-53 apulaisprofessorina ja tuotesuunnitteluosaston johtajana Illinois Institute of Technologyn muotoiluosaltolla Chicagossa. Hän tutustui uuden Bauhauksen massatuotantoon sekä Mies van der Rohen lanseeraamaan uusfunktionaaliseen suuntaukseen. Palattuaan Suomeen Tapiovaara yritti muuttaa myös koulutusohjelmia kouluissa enemmän teollisen tuotannon suuntaan – siinä kuitenkaan onnistumatta.

50-luvun puolivälistä lähtien hän kehitti tunnetut Wilhelmiina, Mademoiselle, Aslak ja Pirkka –tuolit. Tapiovaaran 1949 suunnittelemaa Fanett -tuolia myytiin noin 4,5-5 miljoonaa kappaletta. Tapiovaara hyödynsi taitavasti puuta suunnittelussaan. Hän käytti mäntyä, koivua ja koivuvaneria ja yhdisti näihin metallia sekä kotien käyttöesineistössä nahkaa ja tekstiilejä.

Tapiovaara kansainvälistyi 1960 -luvulla ja toimi aina 1970 -luvulle saakka tärkeiden opetustehtävien lisäksi asiantuntijatehtävissä Paraquayassa ja Maurituksella ja Kairossa.

”Kaikkein tuotteliaimman aikakautensa aikana vuosina 1951-1960 Ilmari Tapiovaara voitti Milanon Triennalen pääpalkinnon kultamitalin kuudesti. Tämä on enemmän kuin yksikään suunnittelija on aikaisemmin voittanut”, toteaa Korvenmaa.

 

Monipuolinen suunnittelija ja huumorintajuinen seuramies

Ilmarin poika, sisustusarkkitehtina itsekin työskentelevä Timo Tapiovaara kertoo isänsä olleen monipuolinen lahjakkuus. Ilmari teki suunnittelutyön ohessa lavasteita, kirjoitti lehtiin, valokuvasi, piirsi julisteita ja suunnitteli jopa mattoja.

”Ilmari heittäytyi täysin kaikkeen mitä hän teki, vaikka hänellä ei ollut aina siihen koulutusta tai kokemusta. Muistan hyvin, kun hän kirjoitti sodan jälkeen elokuvakiritiikkejä paikalliseen Keravan Keski-Uusimaa lehteen nimimerkillä Silmä. Minä olin hänen avustajansa Pikkusilmä, koska arvioin Bambin ja muita Disneyn lastenelokuvia” muistelee Timo Tapiovaara.

Ilmari oli myös taitava graafikko ja markkinointiammattilainen. Hän oli mukana tuotteiden esitekuvauksissa sekä PR-miehenä Suomessa ja myöhemmin ulkomailla. Ilmari innostui suunnittelemaan jopa mattoja 1960-luvulla Marski –hotellin sisustuksen yhteydessä. Myöhemmistä suunnittelukohteista Timo Tapiovaara mainitsee ruokailuvälinesarjat, valaisimet ja tarjotinsarjat.

Eräitä mielenpainuvia tarinoita oli se, miten erikoisella tavalla syntyi Ilmarin Tapiovaaran tunnettu Fanett – tuoli. ”Tuolin istuinosan muoto syntyi siten, että Ilmari laittoi vieraansa istumaan saveen ja otti heidän takapuolen jälkensä Fanett – tuoliin. Näin syntyi pinnatuolin istuinosan kehuttu muoto”, kertoo Timo Tapiovaara.

Timo muistaa, kun hän oli 11-vuotias ja perhe asui Amerikassa, Chicagossa. Heidän kotonaan vieraili usein paljon Ilmarin työtovereita. Vieraiden joukossa oli myös Illinois Institute of Technologyn arkkitehtuuriosaston johtaja Mies van der Rohe, joka oli Ilmarin esimies hänen toimiessaan yliopistossa apulaisprofessorina. ”Muistan kuinka sain eräänä iltana luvan kiillottaa Mies van der Rohen kengät, josta ansaitsin lopulta taskurahaa 50 senttiä. Vasta vuosia myöhemmin ymmärsin tavanneeni modernin arkkitehtuurin legendan”, hän kertoo.

Ilmari Tapiovaaran monipuolisuudesta kertoo se, että hän suunnitteli 1970-luvun lopussa muovituotteita valmistavalle Sarvis Oy:lle jollan. Pieni muovijolla oli protyyppiä myöten valmis. Se ei kuitenkaan öljykriisin ja muovin kallistuttua tullut lopulta tuotantoon.

”Ilmarilla oli iso työpöytä kotona olohuoneessa, vaikka perhe asui kivenheiton matkan päässä Tapiovaaran toimistosta. Ilmari teki aina töitä ja kehitti uutta. Hän keskittyi suunnittelutyöhönsä antaumuksella”, toteaa Timo Tapiovaara.

 

Ylistys Ilmarille

Design- ja vintagemarkkinoiden asiantuntija Juhani Lemmetti on iloinen, siitä että Ilmari Tapiovaaran ja Alvar Aallon kokoelmat ovat löytäneet toisensa Artekilla.

”Kestävän kehityksen ja paremman arjen, inhimillisemmän ympäristön pioneereinä ne täydentävät hyvin toisiaan. Huonekalut tehdään kotimaisesta puusta, joka on myös ekologisesti paras huonekalumateriaali”, sanoo Lemmetti.

Lemmetti on usein pohtinut, mistä Tapiovaaran luovuuden voima kumpusi. ”Tapiovaaran yksi menestyksen syy oli varmasti se, että Tapiovaaralla oli jo lapsuudessaan kosketus puuhun ja luontoon. Ilmari ymmärsi jo varhaisessa vaiheessa, minkälaiset voimavarat meillä on Suomen mäntymetsissä.”

Tapiovaaran vaimo Annikki oli myös sisutusarkkitehti ja sillä oli Lemmetin mielestä varmasti tärkeä merkitys Tapiovaaran uran kannalta. ”Jos suunnittelijan lähin ihminen on samalla alalla, sillä on varmasti positiivinen vaikutus suunnittelijan työhön.”

Lemmetti aloitti uransa vintagekauppiaana myymällä klassikkoja ja vanhaa suomalaista kultakauden designia keräilijöille ja museoille – ja keräsi itse samalla. ”Aloitin urani 80 -luvun alussa, jolloin minulta kyseltiin usein Tapiovaaran tuotteiden valmistuksesta. Myöhemmin 90-luvun puolella kyselyjä tuli lisää, jolloin soitin asiaa selvittääkseni Timo Tapiovaaralle”, hän kertoo. Kontakti johti neuvotteluihin Ilmarin lasten Timon, Eevan ja Lauran kanssa. Neuvottelujen myötä Lemmetti solmi rojaltisopimuksen tuotteiden valmistamisesta.

Tapiovaaran kokoelma sai hyvän vastaanotto sekä kotimaassa että ulkomailla. Sille oli selvästi sosiaalinen tilaus olemassa. Voidakseen panostaa jo alkuvaiheesta lähtien kansainvälistymiseen Lemmetti päätti ostaa lopulta kokoelman oikeudet kokonaan itselleen.

Vuonna 2010 Lemmetti myi designyrityksensä Aero Design Furnituren Artekille, jolle siirtyi myös oikeudet Ilmari Tapiovaaran keskeiseen tuotantoon kansainvälistymisen samalla lähtiessä kunnolla vauhtiin.

”Olen todella tyytyväinen, että Ilmari ja Alvar ovat nyt yhdessä. Yhteisellä energialla saamme vietyä Tapiovaaran kokoelmaa huikeasti eteenpäin”, toteaa Lemmetti.
Joviaali ystävä ja vaatimaton guru

Sisutusarkkitehti, muotoilija ja professori Yrjö Kukkapuro tutustui Ilmari Tapiovaaraan tämän ensimmäisellä kurssilla Taideteollisessa korkeakoulussa 1950 –luvun lopussa. Kukkapuro puhuu ”Immasta” lämpimästi sekä opettajana, työtoverina että elinikäisenä ystävänä. ”Meidän kahdeksan hengen kurssi teki koko porukalla innostuneena yhteistyötä Imman ollessa opettajana.”

Kukkapuro muistelee, kuinka he tekivät Tapiovaaran kanssa Bauhaus -ajattelusta inspiroituneena erikoisia rakennemuotokokeilua. Imma pyysi oppilaitaan puristamaan savimurikan kädessään ja tarkkailemaan syntynyttä muotoa.

”Tutustuin häneen silloin ja meistä tuli lopulta elinikäiset ystävykset – melkein kuin veljekset. Hän otti myös paljon opiskelijoita toimistonsa assistenteiksi omiin projekteihinsa ja avuksi näyttelyidensä järjestämisessä. Me melkein asuimme Taidehallissa auttaessamme Tapiovaaran näyttelyn pystyttämisessä.”

Kukkapuro kehuu Tapiovaaraa tinkimättömäksi ja nöyräksi ammattilaiseksi, joka näytti esimerkillään miten hän käytti ekologisesti kestäviä materiaaleja jo aikana, kun ekologisuudesta ei vielä tiedetty mitään. ”Hän oli suunnittelijana niukka ja tarkka, koska hän oli sota-ajan ihminen.

”Tapiovaara oli vaatimattomalla tavalla mestari ja guru, joka oli aina ystävällinen ja joviaali kaikkia ihmisiä kohtaan. Hän oli esimerkillisen hyvä ihminen, jonka ammattitaito heijastui myös ihmisenä ja ystävänä olemiseen. ”

Kukkapuro kertoo, että Tapiovaara oli pohjimmiltaan vaatimaton ja antelias ihminen, joka jakoi tietoansa mielellään eikä teeskennellyt mitään. ”Minulla on ollut valtava onni, että olen saanut tutustua tähän arvostettuun maestroon jo nuorena miehenä. Tapiovaara aloitti Suomessa funktionaalisen muotoilun. Me kaikki jatkamme hänen työtään”, summaa Kukkapuro.

Teksti: Tiina Alvesalo

Written on kesä, 26, 2011 by in ,

Tages Spiegel in Berlin, SnapShot Photography, 2011 Tiina Alvesalo.

Written on kesä, 26, 2011 by in ,

Andreas Murkuris, SnapShot Photography, 2011 Tiina Alvesalo

Written on kesä, 22, 2011 by in ,

Bauhaus Museum Dessau, Germany, SnapShot Photography 2011 Tiina Alvesalo.

Written on kesä, 21, 2011 by in ,
Berlin, Do You Read Me With Artek, SnapShot Photography by Tiina Alvesalo.

Berlin, Do You Read Me With Artek, SnapShot Photography by Tiina Alvesalo.

Written on kesä, 09, 2011 by in , ,

Alvar Aalto Museum Helsinki, SnapShot Photography, 2011 Tiina Alvesalo

ARTEK Documentary about Ilmari Tapiovaara, Drirected by Ville Tanttu, Editorial And SnapShot Photography, 2011 Tiina Alvesalo.

Luxuria – Not for Everyone, Writer and Creative Director 1998

Luxuria A Limited Edition book in English, Italian and Finnish with music composed by Kim Rantala and Jean Johansson. This is personal, visual story about a burned-out factory on via Confalonieri in Milan. The Empty, exhausted building was haunted by the consumer society’s yearning for carnal luxury, dreams and love of life.

Distributed in most popular booksellers in Helsinki, Milan and London. Academic Bookstore, Kiasma Store: Museum of Contemporary Art, Photo Books International, Waterstone’s and 10 Corso Como. Music composed by Kim Rantala and Jean Johansson. Language: Finnish, English and Italian.

Luxuria is part of the Museum of Contemporary Art Kiasma Library’s Collection. 

* luxuria latina < > suomi fi-en en-fi Käännös 1. himo Suku: f. Taivutusmuodot Genetiivi luxuriae Monikko luxuriae Datiivi luxuriae Monikon genetiivi luxuriarum Monikon datiivi luxuriis Monikon ablatiivi luxuriis Akkusatiivi luxuriam Luokat Substantiivit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Founder, Editor in Chief, Publisher and Creative Director of PÀP Magazine 2000-2006

PÀP MAGAZINE was distributed in Academic Bookstore Helsinki, 10 Corso Como Milan, Collette Paris, Armani Store Milan and selective galleries and bookstores in 24 countries around the world: Australia, Austria, Belgium, Canada, Denmark, Finland, France, Germany, Great Britain, Greece, Hong Kong, Italy, Japan, Korea, Mexico, New Zealand, Norway, Portugal, Singapore, Spain, Sweden, Taiwan, Thailand, USA and South Korea.

 

# Issue N.1 Spring – Summer 2002 Design is Everywhere

# Issue N.2 Autumn -Winter 2002 Fashion Gets Political

# Issue N.3 The Fashion Issue February – March 2003 Woman as a Wolf

# Issue N.4 The Design Issue, April – May 2003 Design your Life

# Issue N.5 The Art Issue June – July 2003 Art of Intimacy

# Issue N.6 The Hotel Issue August – September 2003 Move to a Hotel

# Issue N.7 The Fashion Issue, October – November 20003 Teens do it Better

# Issue N.8 The Food Issue, December – January 2003 Eat with Love

# Issue N.9-10 The Fashion Issue February – March 2004 The New Creative Class

# Issue N.11-12 The Art and Hotel Issue August – September 2004

# Issue N.13 The Fashion Issue October – November 2004, Agelessness

# Issue N.14 The Fashion Issue – February – April 2005, Who Am I Without You

# Issue N.15 The Design Issue / May – July 2005 Sound Of Style

# Issue N.16 September – October 2005 Sense of Design

# Issue N.17 November – January 2006 The Black Issue

# Issue N.18 February – March 2006 We Hate Women

# Issue N.19 Fashion Issue 2006 Fuck Art

 

It’s the tool to understand social changes and important phenomenas at new millennium. Working as Trend Forecast Consultant for high-profile companies such as Nokia, Paulig, Posti, Radiolinja (present Elisa), Siemens, Finnair, Nanso, Finnwear, Mozo and Sanoma.

PàpMagazine is a new international “Fashion Bible”. It is a tool for professionals to understand new aspects of world of fashion, and current social issues.

Pàp is an abbreviation of the word prêt-à-porter, a new concept launched in the late 1960’s when this sartorial fashion began to be industrialized. This development facilitated mass production of traditional haute couture, and fashion began to be made for wider circles of consumers. When designers created dynamic product brands, marketing, advertising and distribution channel concepts, the prêt-à-porter industry grew in to a global phenomenon.

By the end of the 1990’s, the prêt-à-porter industry had begun to produce interior design objects, furniture collections and service landscapes bearing the names of designers. Fashion designers conquered realms which had traditionally been considered area dedicated to product designers and architects.

Today pàp phenomena can be seen in interior design, the automobile, in the content of independent magazines, contemporary art, high-tech objects, advertising, concept stores, brand-categories as well as in consumer products and services.

Pàp is also an abbreviation for the word ‘papisme’, popeism. Pàp symbolizes prêt-à-porter’s attempt to be “the cultural almighty”. PàpMagazine has a mission to defend humanity, freedom and the good life.

PÀP Luovan busineksen 12 vuodenaikaa, Writer and Creative Director WSOY, 1999

A book in Finnish, titles in English. It was written to present social phenomena in the 21st century such as Slow Food, Nomadism, Immiration, Brand Legacy, Editing Expirience etc.

The book was launched in the venue of Helsinki Sanomatalo with DJ Tommi Grönholm (Sähkö Records) in co-operation with Taloussanomat.

PÀP Luovan Busineksen 12 vuodenaikaa is the part of recognized professional library collections in Finland.

 

PÀP TO PRESENT PHENOMENAS IN THE 21ST CENTURY:

# Editing Experience 10 Corso Como

# The Last Nomad

# Dogma

# Slow Culture

# Chappie Consumer

# The Bohemian Business Class

# Authentic

# Fashion Revenge

# Wearing Media

# Your Choice

# Stop Watching TV

# Lost Identity