ARTEK Mehiläispesä juliste, Photo Artek
Modernismin pioneeri Alvar Aalto ( 1898-1976) suunnitteli rakennukset pienempiä yksityiskohtia myöten, joissa valaisimilla oli usein tärkeä rooli osana arkkitehtuurista kokonaisuutta. Pohjolan pitkät talvikaudet toimivat Aallon valaisinsuunnittelutyön tärkeänä inspiraationa.
Aalto piti koko uransa saakka kiinni siitä periaatteesta, että hänen suunnittelemaan kokonaisuuteen kuuluivat huonekalujen, tekstiilien ja lasiesineiden lisäksi myös valaisimet. Aalto ymmärsi jo varhain 1920- luvulla, että valaistuksella oli tunnelmallisuuden ja kokonaisuuden kannalta tilan viimeistelyssä keskeinen vaikutus.
Aallon omaperäinen valaisinsuunnittelutyö näkyi Jyväskylän työväentalon teatterin (1924-1925), Paimion parantolan (1929-1933) ja myöhemmin Kansaneläkelaitoksen (1948; 1953-1956) kohteissa. Kunkin rakennuksen kohdalla valaisimet suunniteltiin osaksi arkkitehtuuria ja tiettyä käyttötarkoitusta.
Aluksi ainutkertaisia interiöörejä koristivat uniikkivalaisimet, myöhemmin valaisimia valmistettiin teollista sarjatuotantoa muistuttavilla menetelmillä. Alvar Aallon 1950 –luvulla toimeksi saadut julkisten rakennusten suunnitteluprojektit toivat mukanaan valaistusratkaisuja, jotka synnyttivät lukuisia uusia valaisinmalleja. Monet näistä otettiin 1950-luvulla Artekin tuotevalikoimaan ja mallistoa on laajennettu myöhemmin uusilla valaisimilla, väreillä, materiaaleilla ja valaisinmallistoilla.
Inhimillinen valo parantaa
Modernismin myötä funktionalismi nousi Aallon valaisinsuunnittelutyön filosofiaksi. Aalto havaitsi jo varhain, että valon laadulla oli merkittävä vaikutus hyvin vointiin ja oikein sovitettu valaistus paransi ihmisen elämänlaatua.
Aallon suunnittelemassa Jyväskylän Säynätsalon kunnantalon (1949-1952) istuntosalissa toteutui hänen ajatuksensa inhimillisen valaistuksen tarpeesta ja siitä, miten ihminen reagoi ympäristöönsä.
Vuonna 1952 syntynyt riippuvalaisin ”Käsikranaatti” A110 suunniteltiin alun perin Suomalaisten teknikkojen seuran taloon, mutta mallia käytettiin myös Säynätsalon kunnantalon istuntosalissa. Selkeälinjaisen elegantin valaisimen ainoa koriste-elementti on alareunan rei’itetty messinkinen häikäisysuoja. Valo ei saanut olla häikäisevä, koska päätöksenteossa inhimillinen valo toimi paremmin.
Aalto suunnitteli valaistukset ennen kaikkea Pohjolan pitkien talvikausien tarpeisiin ja sähkövaloilla oli tärkeä rooli Aallon arkkitehtuurisissa. Suomalaisella ilmastolla ja valo-olosuhteilla oli myös merkittävä rooli ihmisen päivittäisissä aktiviteeteissä ja psykologisessa mielessä.
Aalto kiinnitti erityistä huomiota sopimattoman valaistuksen psyykkisesti ärsyttäviin vaikutuksiin. Hän pani merkille mahdollisuutensa rakentaa ”inhimillinen laitteisto” – inhimillinen valaistus, joka olisi ihmiselle oikein sovitettu. Valot suunniteltiin edistämään terveyttä ja tuomaan hyvää mieltä.
Aalto suunnitteli valaisimia, jotka viestittivät empaattisuutta, lämpöä ja mukavuutta. Hänen pragmaattinen, mutta humaani filosofiansa näkyi kokeellisena kauneutena, vastuullisena ja kestävänä muotoiluna. Hän toteutti valaisimia osana kokonaisvaltaista arkkitehtuuria tärkeisiin yksityisiin ja julkisiin rakennuksiin sekä näyttäviin residensseihin.
Valaisimet ovatkin tärkeä osa Aallon arkkitehtuuria. Paimion parantolan lisäksi Savoyn (1937) ja Villa Mairean (1939) kohteissa.
Vuonna 1937 Aino ja Alvar Aalto saivat sisutettavakseen helsinkiläisen Savoy –ravintolan, johon he suunnittelivat myös valaisimet. Sulavajalkainen messinkinen riippuvalaisin syntyi yhtenäisestä kappaleesta ja sai nimekseen ”Kultakello” A330S . Valaisin oli myöhemmin näytteillä myös Suomen Pariisin maailmannäyttelyssä.
Kaikissa kohteissa valot integroitiin suunniteltuun arkkitehtuuriin. Ne muodostivat harmonisen arkkitehtuurisen kokonaisuuden, joka perustui myös päivänvalon taitavaan hyödyntämiseen keväällä ja kesällä.
Valaisimia laajemmalle yleisölle
Vaikka valaisimet jäivät usein Aallon kokonaisvaltaisen arkkitehtuurin varjoon Artekin kautta ne ovat päätyneet 1950-lähtien julkisiin ja yksityisiin tiloihin ”kuluttajille” ja laajemmalle yleisölle.
Artekin tuotevalikoiman ehkä suosituin kotien valaisin ”Mehiläispesä” syntyi vuonna 1953 alun perin osaksi Jyväskylän Yliopiston sisustusta. Mehiläispesä A331–riippuvalaisimessa näkyy selkeästi Aallon filosofia kokonaisvaltainen arkkituurista. Tiloja suunnitellessa Aalto halusi kiinnittää huomiota erityisesti valon kuljettamiseen tilassa. Valaisimen portaittain laskeutuvat valkoiset lameelit on asemoitu niin, että valo pääsee siivilöitymään pehmeästi messinkiristikoiden läpi.
Pieni pyöreä ”Juolukka” A338 –valaisin syntyi muutamaa vuotta aikaisemmin. Valkoiseksi maalattua teräksistä kohdevaloa käytettiin mm. Aallon suunnitteleman Maison Carrén (1956-1958) sisustuksessa.
Vuonna 1954 valmistunut ”Enkelinsiipi” A805 –valaisin on Artekin yksi suosituin valaisin. Sen teräksinen lamellivarjostin on maalattu valkoiseksi, jalusta ja varsin on päällystetty mustalla tai valkoisella nahalla. Lattiavalaisimen varjostin on valmistettu ohuista metallikehistä, joiden valo siivilöityy häikäisemättä. Valaisimen epäsymmetrinen muoto muistuttaa enkelin siipeä – siitä valaisimen erikoinen nimi.
Aallon valaisimet olivat aikansa valaisinsuunnittelun kärkituotteita ja tänä päivänä ne ovat saavuttaneet pysyvän asemansa modernismin klassikoiden joukossa. Kaikille valaisimille on yhteistä se, että niitä ei tehty yleensä uuden tuotteen tarpeesta vaan uuden tilan tarpeesta.
Vuonna 2011 Artek on laajentanut valaisinmallistoaan Ville Kokkosen suunnittelemaan neljän valaisimen White -tuoteperheellä.
Uudessa kirkasvalaisinmallistossa kiteytyy hyvinvoinnin merkitys. White pyrkii olemaan mahdollisimman materiaaliton. Se ei huuda, eikä kuormita ympäristöä mihin se on sijoitettu. Whiten myötä valaisimeen virittyy täysin uusi näkökulma, jossa pääosassa on olennainen – valkoinen valo.
Teksti: Tiina Alvesalo
ALVESALO