Written on marras, 15, 2015 by in , , ,

Cucina Povera, Mixed Media, Design by Tiina Alvesalo 2015

 

An Edible Urbanism

BY DAN HILL

Last summer, Helsinki witnessed two culinary insurgency movements in quick succession. One was fixed in space and had the outward appearance of an elegant van parked outside Lasipalatsi. The other was fixed in time, manifesting itself as a distributed festival of pop-up restaurants, sudden flashes of inspiration appearing and disappearing on a single day. Each would hint that a new city was emerging.

The first was the Camionette, a mobile créperie that – by not being a sanctioned “grilli” or “kioski” (i.e. local street food vendor) – suggested an entirely new kind of street food, and street life, in the city.

The second incursion was Restaurant Day. This started with a small group who were frustrated at the paperwork required to start a café in Helsinki. So they set themselves the lowest bar possible; they simply declared that a certain day would be Restaurant Day and anybody could open any kind of restaurant anywhere on that day. And that’s what happened.

From frog’s legs to flat whites, the city’s food palate expanded radically. But more importantly it reimagined the use of public space, demonstrating to Helsinki’s citizens what their streets could do. Although the resulting ’restaurants’ were right at the edge of the City’s legal boundaries, if not well over, there was little the City could do about it.

For one thing, there was barely any organization there. Restaurant Day is essentially a set of instructions, and you can hardly arrest a set of instructions. It’s a demonstration of the power of an emergent urbanism, enabled through social media and platform thinking, driven by an appetite for participation at the hyper-local level.

The only problem with Restaurant Day is The Day After Restaurant Day. It’s as yesterday never happened, and here we see the limits of the intervention, of the tactic as opposed to the strategy; it is too transient and variable to change a system. The original motivation – addressing the inabilty to easily set up a café – has not been addressed.

But can we see these examples of emergent urbanism as ’lead users’, indicating what a diversifying Helsinki needs to be? Street food is interesting precisely because it is a carrier for cultural change, through its highly visible quotidian accessibility, and the wider systems it sits within, ultimately touching most aspects of modern life. The shift from cold, impassive “grilli”, designed for heavy drinking and poor eating in darkness, to the colour, verve and diversity of Restaurant Day is both profound and explicable.

If we were to write a manifesto for a more resilient Helsinki, would street food give us a platform for prototyping systemic change within the city? Can every day be Restaurant Day? And more strategically, can we use street food systems to sketch a more sustainable Helsinki, with a more active street life, strong service culture and start-up scene, and a diverse set of cultures at play?

As unlikely as it may seem, rethinking the humble hot dog might just unlock a new kind of urban design, centred on citizens, culture and replicable systemic change rather than concrete one-offs.

Dan Hill is Strategic Design Lead for Sitra.

 

Helsinki Restaurant Day, Photography by Heidi Uutela.

Helsinki Restaurant Day, Photography by Heidi Uutela.

Written on tammi, 11, 2012 by in ,

ARTEK Lento Lounge by Harri Koskinen, Text 2012 by Tiina Alvesalo, Photo Artek

 

 

”Lento Lounge –kalusteista on rakennettu arkkitehtonisia yksilöitä, jotka sopivat moneen erilaiseen ympäristöön. Mielestäni tuotesarja on onnistunut sen positiivisen anonyymiteettinsä takia,” pohtii Harri Koskinen.

Lounge edustaa pohjoismaisesta modernismistä kumpuavaa hienovaraista muotokieltä. Koskinen on suunnitellut järkeviä, perusteltuja ja ehdottoman tyylikkäitä ratkaisuja.

Harri Koskinen (s.1970) on oman tiensä kulkija. Hänessä yhdistyy kansainvälisesti menestynyt suunnittelija ja maalaispoika, joka sai kipinän muotoiluun vasta aikuisiällä. Harri Koskinen asui lapsuutensa ja kävi lukion alle viidentuhannen asukkaan kunnassa Keski- Suomessa sijaitsevassa Karstulassa. Hänen isänsä oli maanviljelijä ja äiti perushoitaja.

Koskinen kiersi 16 -vuotiaana setänsä mukana ympäri Lappia rakentamassa mökkejä. Hän rakensi hirsistä kokonaisia mökkikokonaisuuksia ja purki hirsikuormia. ”Se oli lukiolaisella varsin rankka kokemus. Työmaalla työmoraali oli korkea, koska setäni vanhan kansan kirvesmies. Siellä ei istuttu hetkeäkään. ”

Koskinen pyrki ja pääsi lopulta Lahden muotoiluinstituuttiin opiskelemaan. Siitä alkoi Koskisen matka maailmalle. ”Helsinki merkitsi minulle kuitenkin vielä siinä vaiheessa elämää aivan liian suurta paikkaa asua!”

 

 Ura lentoon

Mökin rakentajan uran jälkeen opiskelut Lahdessa ja sitten myöhemmin Taideteollisessa korkeakoulussa avasivat Koskiselle mahdollisuuden nähdä mitä muotoilu ja kulttuurihistoria todella merkitsee. Hänelle avautui alan ymmärrys, kun hän oppi, näki ja kuuli tärkeitä suunnitteluhistorian esimerkkejä.

Koskinen kertoo, miten Suomessa ja maailmalla elettiin silloin nuorten muotoilijoiden renessanssikautta. ”Suhteeni Artekiin syntyi vuonna 1997, kun pidin Vesa Damskin kanssa näyttelyn Artekin Espan myymälässä.

Minut kutsuttiin lopulta seuraava vuonna Milanon designviikoille nuorten suunnittelijoiden töitä esitelevälle Salone Satelite -osastolle.”

Milanosta Koskinen sai kutsun järjestää näyttely Issey Miayken galleriaan Tokioon, joka toteutui lopulta 2000 -vuoden lopulla. Tämä oli hänen ensimmäinen oma ulkomailla pidettävä näyttely. Samaan aikaan se oli hänen ensimmäinen yksin tehty ulkomaan matka.

Koskisen saamat kansainväliset toimeksiannot lisääntyivät ja yhteydenottoja tuli myöhemmin lisääntyvissä määrin. Koskinen perusti oman suunnittelutoimiston vuonna 2000, jossa työskentelee tälläkin hetkellä projektista riippuen 3-6 henkilöä. Vuoden 2011 lopussa Harri Koskinen nimitettiin Iittalan muotoilujohtajaksi.

 

Ruokahistoriallinen ponnistus

Koskinen on tehnyt pitkään edistämistyötä puhtaan suomalaisen ruoan puolesta, joka on luonnollinen jatkumo muotoilijan elämäntavalle. ”Ruoka-aineet on laajan aihepiirinsä ansiosta mielenkiintoista tutkittavaa. Niiden tematiikka avaa myös paljon uusia näköaloja.”

Hän on yksi Eat&Joy Maatilatorin osakkaista, joka vastaa myymälöiden suunnittelusta ja konseptin kehittämisestä. Helsingin Kluuvin kauppahalli on ruokahistoriallinen ponnistus. Yli 600 neliön myymälätilassa avautuu laaja valikoima suomalaisten pientuottajien huippuraaka-aineita sekä pientuottajien lähiruoka- ja luomutuotteita.

Myymälän sisustus edustaa Koskisen omaleimaista ja eleetöntä muotokieltä. Aallon jakkarat ovat yhdistetty hilpeästi talonpoikaiskalusteisiin ja moderneihin myymäläelementteihin. ”Ne viestittävät universaalilla tavalla puhtaan ruoan puolesta.”

 

Lento on jatke Artekin olemassaololle

Lento on Koskisen Artekille suunnittelema projekti, joka alkoi jo vuonna 2006 pöydän ja tuolin suunnittelulla. Nyt hän sai toimeksiannon Artekilta jatkaa Lento –sarjan kehittelyä.

”Tavoitteenani oli alun perin suunnitella mahdollisimman kevyt ja huokea puinen kalustesarja. Nyt lanseerattava Lento –lounge -sarja on jatkumo tälle suunnittelulle. Artekin olemassaolon idea on puiset huonekalut, joten lähdin purkamaan teemaa ja pohtimaan miten saadaan puiseen pikkutuoliin ja -pöytään uutta nostetta. ”

Koskinen kertoo, mikä Lento –lounge -sarjassa on erilaista verrattuna muihin olemassa oleviin loungetuoleihin. ”Tuoli vastaa erittäin hyvin käyttötarkoitustaan. Siinä on loistava istua.”
Lento Lounge edustaa Koskisen mukaan ennen kaikkea visuaalista tuotetta tilassa. ”Lounge -sarja on hyvä graafinen kokonaisuus, mutta toisaalta se on miellyttävällä tapaa myös anonyymi.

Takana on pitkä ja monipuolinen kehittelyvaihe. Koskinen on kehittänyt kalustesarjaa Artekin omistamassa tuotantotehtaassa, missä uusi teknologia ja joustava tuotantoketju ovat suunnittelijalle valtava voimavara.

”Se antaa mahdollisuuden kehittää tuotetta joustavasti suunnittelijan näkökulmasta. Tämä on tehtaan ensimmäinen tärkeä tuotekehityshanke ja se myös inspiroi meitä kaikkia luomaan uutta.”

Koska Lento -kalusteissa on tavallista vähemmän komponentteja, myös niiden hinta on edullisempi. Koskinen kertoo, päätyneensä siihen, että jalkarakenne on ristimäinen. ”Yksi ja sama puriste. Yksi komponentti on jalka ja toinen on istuin osa. Vähemmällä osia, tuolia ei pysty rakentamaan.”

Lennon juju on hyvin yksikertainen. Ideana on kehittää puukalusteissa alas istumisen nautintoa. Tuotteen käyttöympäristöä ei ole myöskään tarkoin määritelty.

”Lento –kalustesarjan ideaa voi olla verrata myös Aallon klassikoihin, jotka sopivat mahdottoman hyvin joka ympäristöön”, summaa Koskinen.

Teksti: Tiina Alvesalo