ARTEK Tapiovaara, Text by 2011 Tiina Alvesalo, Photo Artek.

Huonekalumuotoilija ja sisustusarkkitehti Ilmari Tapiovaara oli pohjoismaisen modernismin; paremman arjen, inhimillisen ympäristön ja kestävän kehityksen pioneeri. Aaltoa seuraten hän tavoitteli suunnittelussa humaania ja valoisaa asuin- ja työympäristöä. Mutta minkälainen Tapiovaara oli ihmisenä, työtoverina ja ystävänä?

Ilmari Tapiovaara (1914-1999) kasvoi yksitoistalapsisessa perheessä, jossa kaikki sisarukset ja veljet olivat monialaisia ja taiteellisesti lahjakkaita. Isä Kaarlo Tapiovaara oli ammatiltaan metsänhoitaja ja isoisällä oli huonekaluverstas, jossa yli kolmekymmentä työntekijää. Puun ominaisuuksien tunteminen ja työstäminen sekä suomalaisen luonnon vahva läheisyys olivatkin Ilmari Tapiovaaralle varhaisesta lapsuudesta lähtien tärkeitä kokemuksia. Isän ammatti ja lapsuuden muistot kesähuvilalla lähellä Hämeenlinnaa herättivät varhain Tapiovaarassa kiinnostuksen huonekaluihin ja puumateriaaleihin.

Tapiovaara kasvoi kannustavassa, keskustelevassa ja harrastusrikkaassa ilmapiirissä, jossa äiti Aino oli monilahjakkaan lapsikatraan tärkein tuki ja mentori. Vanhimmasta veljestä Tapio Tapiovaarasta tuli graafikko ja hänestä seuravasta veljestä Nyrki Tapiovaarasta elokuvaohjaaja ja kuvaaja.

Ilmari Tapiovaara aloitti opiskelunsa vuonna 1934 Taideteollisen korkeakoulun sisustussuunnittelijalinjalla suomalaisen muotoilun keskeisen vaikuttajan Arttu Brummerin oppilaana. Brummer kehotti nuorta Tapiovaaraa keskittymään teollisuudelle suunnittelun sijaan yksityisiin toimeksiantoihin, koska siihen aikaan se oli käytännössä ainoa tie sisustusarkkitehdille ansaita rahaa. Tapiovaara teki kuitenkin kaiken toisin.

Rohkea kosmopoliitti seuraa Aallon jälkiä

”Tapiovaara seurasi pohjoisen modernismin filosofiaa ja alkoi suunnitella kohtuuhintaisia, laadukkaita huonekaluja, joita kaikilla – jopa työläisluokalla oli mahdollisuus ostaa”, sanoo Aalto yliopiston professori Pekka Korvenmaa.

Korvenmaa on kirjoittanut ja luennoinut Tapiovaarasta ja modernista muotoilusta Suomessa yli vuosikymmenen ajan. Tapiovaara kuuluu hänen mielestään niihin ennen sotia vaikuttaneisiin merkittäviin suunnittelijoihin, joka osasi hyödyntää menestystään laajemmin myöhemmin myös 50- ja 1960 -luvuilla.

”Hän halusi suunnitella laajoille sosiaaliryhmille suuria määriä edullisia ja laadukkaita huonekaluja käyttäen modernia teknologiaa. Hän seurasi Alvar Aallon yksinkertaista pelkistettyä muotoilufilosofiaa ja puumateriaalien käyttöä”, kertoo Korvemaa.

Tapiovaaraan vaikuttivat Aallon ja Artekin Nils Gustav Hahlin ajatukset muotoilusta. Ajatuksena oli, että suunnittelijan tehtävä oli luoda inhimillisesti ja henkisesti rikasta ympäristöä. Opiskeluaikanaan Tapiovaara työskenteli Aallon huonekaluja valmistamassa Korhosen huonekalutehtaassa harjoittelijana ja myöhemmin Lontoossa Aallon huonekaluja markkinoivan Finmarin palveluksessa. Näillä kokemuksilla oli suuri vaikutus Tapiovaaran työhön myöhemmin.

Tapiovaara oli jo varhain maailmankansalainen. Hän matkusti vuonna 1937 parikymppisenä opiskelijana Eurooppaan ja Pariisiin, joka oli siihen aikaan designin keskus. Pariisin maailmannäyttely ja inspiroiva kansainvälinen ilmapiiri teki nuoreen Tapiovaaran lähtemättömän vaikutuksen ja avasi silmät kansainvälistymiseen.

”Pariisissa hän valokuvasi ja raportoi näkemästään Helsingin Sanomille toimittamassaan artikkelisarjassa, jossa hän ylisti Suomen paviljongin suunnittelijaa Alvar Aaltoa. Tapiovaara julisti, että puu oli tulevaisuuden materiaali ja Alvar Aalto maailman paras suunnittelija.”            Suomi oli ilmapiiriltään 1930-luvulla hyvin sulkeutunut maa ja vain harvalla oli mahdollisuus matkustaa Eurooppaan. Englannin kielen sijaan osattiin yleensä korkeintaan saksaa, joten kommunikointi vierasmaalaisten kanssa oli myös vaikeaa. ”Tapiovaara oli kuitenkin tässä mielessä poikkeus. Hän oli kosmopoliitti, joka pyrki kansainvälistymään hyvin varhaisessa vaiheessa.”

Pariisissa Tapiovaara perehtyi kuvataiteeseen sekä tekniikan saavutuksiin. Myöhemmin pitkä matka ulkomailla huipentui puolen vuoden oppilasharjoitteluun Le Corbusierin toimistossa Pariisissa. ”Tapiovaara ymmärsi, että Suomen markkinat eivät olleet suunnittelijan läpimurrolle riittävät, joten tarvittiin kansainvälistymistä ja tämä vaati ulkomailla työskentelyä. Samaan aikaan kansainvälisen läpimurron tehnyt Alvar Aalto oli myös erinomainen esimerkki ja roolimalli Tapiovaaran kansainvälistymiselle”, toteaa Korvenmaa.

Tapiovaara rakensi tulevaisuuden tiloja

Sodan jälkeinen taloudellinen kasvu, yhteiskunnan kehitys ja muutos tarjosivat Ilmari Tapiovaaralle mahdollisuuden tärkeille toimeksiannoille. Designin tehtävä oli parantaa ihmisten arkea ja edistää demokratiaa yhteiskunnassa. Britaniassa ja muualla Euroopassa tilanne oli toinen, kun design oli enemmänkin eliitin etuoikeus.

Tapiovaara omaksui pohjoismaisen modernismin Alvar Aallolta ja kehitti ajatusta tuotannon standarisoimisesta eteenpäin. ” Hän opiskeli huonekalumuotoilua ja kehittyi modernina huonekalujen tekijänä kun Aalto puolestaan suunnitteli moderneja pohjoismaalaisia rakennuksia”, toteaa Korvenmaa.

Palattuaan Suomeen Tapiovaara aloitti vuonna 1938 työskentelyn Suomen suurimman huonekalutehtaan Askon –Aviuksen taiteellisena johtajana. Hän suunnitteli kohtuuhintaisia puuhuonekaluja urbaanille nuorelle asiakaskunnalle, joka Suomeen oli syntymässä. Talvisota kuitenkin katkaisi hyvin alkaneen yhteistyön ja huonekalut, jotka Tapiovaara oli suunnitellut tuhoutuivat lopulta vuoden 1940 pommituksissa.

Pekka Korvenmaa uskoo, että Tapiovaaran sotakokemukset ja rintamatehtävät vuosina 1941-44 olivat merkittäviä hänen myöhemmän uransa kannalta. ”Tapiovaara sai rintamaolosuhteissa tärkeän tehtävän vastata rakennustoiminnan suunnittelusta Karjalassa. Hän rakensi sodan aikana sotilaille suojia, elokuvateattereita ja kanttiineja. Hän valmisti myös huonekaluja ja erilaisia käyttöesineistöä hyödyntäen sodan aikana saatavia niukkoja materiaaleja.”

Toimeksiannon päätyttyä Askon kanssa Tapiovaara palkattiin 1941 Keravan Puuteollisuus Oy:n taiteelliseksi ja kaupalliseksi johtajaksi. Yritys tähtäsi sodan jälkeen ennen kaikkea vientimarkkinoille, huonekalujen piti olla kevyitä ja valmiissa kuljetuspakkauksissa. ”Tapiovaaralla oli kyky suunnitella Keravan Puuteollisuudelle koko konsepti: prototyypit, tuotteet, pakkaukset ja mainonta, itse asiassa koko tuotanto- ja markkinointiketju”, kertoo Korvenmaa.

Tapiovaaran ensimmäinen merkittävä toimeksianto Keravan Puuteollisuudelle oli Domus Academican opiskelijarakennuksen kalusteet. Opiskelija-asuntolan rakentamiseksi järjestettiin kansallinen rahakeräys ja suunnittelukilpailu, jonka Tapiovaara voitti. Vuonna 1946 suunnitellusta Domus-tuolista tuli valtava menestys ja lopulta koko Tapiovaaran myöhäisemmän tuotannon punainen lanka.

”Domus oli ensimmäinen moderni tuoli, joka oli toimi sekä auditorioissa, kouluissa että asuntojen huonekaluina. Sitä myytiin Suomen lisäksi Benelux -maihin, Englantiin ja Amerikkaan. Myöhemmin syntyneet Luukki, Nana, ja Kiki varioivat Domuksen onnistunutta teemaa. ”

Aikaisin 50 -luvulla Tapiovaaran onnistui laajentaa osaamistaan yhä vaativimpiin toimeksiantoihin ja hänestä tuli aikansa ensimmäinen menestynyt suomalainen huonekalusuunnittelija. Helsingin olympialaisten jälkeen suomalaisten elintaso ja kulutus nousivat. Uusia hotelleja, ravintoloita ja yritysten pääkonttoreja rakennettiin nopeassa tahdissa. Tapiovaara suunnitteli yksittäisten huonekalujen lisäksi Kaivotalon sisustuksen, Olivettin esittelytilan ja myöhemmin 1960 -luvun alussa Marski hotellin sisustuksen Helsinkiin.

Korvenmaan mielestä yksi Tapiovaaran menestyksen salaisuuksista oli hänen poikkeuksellinen monialaisuus. ”Tapiovaaralla oli vakaa perhetausta, joka kannusti keskustelevaan monialaiseen ajatteluun. Hänellä oli myös hyvät sosiaaliset kyvyt, jotka auttoivat häntä solmimaan sopimuksia asiakkaiden ja yritysten ja organisaatioiden kanssa. Hän näki tavat, ihmiset ja kulttuurit ja uudesta näkökulmasta.”

Tapiovaara perusti vuonna 1951 yhdessä vaimonsa Annikki Tapiovaaran (os.Hyvärinen) kanssa oman toimiston nimeltä Huonekaluarkkitehdit. Hän pystyi jälleen keskittymään täyspainoisesti huonekalujen suunnitteluun, niiden valmistuksen ja markkinoinnin siirtyessä tilaajille.

Laadukasta massatuotantoa Bauhauksen innoittamana

”Tapiovaara oli aikanaan hyvin poikkeuksellinen suomalainen, jolla oli kyky ymmärtää pohjoismaisen modernismin merkitystä myös Suomen ulkopuolella ja kyky työskennellä jo varhaisessa vaiheessa ulkomailla. Tapiovaaran muotokieli lähti funktionaalisista lähtökohdista kauneutta ja estetiikkaa unohtamatta”, selittää Korvenmaa.

Askel Tapiovaaran kansainvälistymiseen itse henkilönä tapahtui hänen toimiessa vuosina 1952-53 apulaisprofessorina ja tuotesuunnitteluosaston johtajana Illinois Institute of Technologyn muotoiluosaltolla Chicagossa. Hän tutustui uuden Bauhauksen massatuotantoon sekä Mies van der Rohen lanseeraamaan uusfunktionaaliseen suuntaukseen. Palattuaan Suomeen Tapiovaara yritti muuttaa myös koulutusohjelmia kouluissa enemmän teollisen tuotannon suuntaan – siinä kuitenkaan onnistumatta.

50-luvun puolivälistä lähtien hän kehitti tunnetut Wilhelmiina, Mademoiselle, Aslak ja Pirkka –tuolit. Tapiovaaran 1949 suunnittelemaa Fanett -tuolia myytiin noin 4,5-5 miljoonaa kappaletta. Tapiovaara hyödynsi taitavasti puuta suunnittelussaan. Hän käytti mäntyä, koivua ja koivuvaneria ja yhdisti näihin metallia sekä kotien käyttöesineistössä nahkaa ja tekstiilejä.

Tapiovaara kansainvälistyi 1960 -luvulla ja toimi aina 1970 -luvulle saakka tärkeiden opetustehtävien lisäksi asiantuntijatehtävissä Paraquayassa ja Maurituksella ja Kairossa.

”Kaikkein tuotteliaimman aikakautensa aikana vuosina 1951-1960 Ilmari Tapiovaara voitti Milanon Triennalen pääpalkinnon kultamitalin kuudesti. Tämä on enemmän kuin yksikään suunnittelija on aikaisemmin voittanut”, toteaa Korvenmaa.

Monipuolinen suunnittelija ja huumorintajuinen seuramies

Ilmarin poika, sisustusarkkitehtina itsekin työskentelevä Timo Tapiovaara kertoo isänsä olleen monipuolinen lahjakkuus. Ilmari teki suunnittelutyön ohessa lavasteita, kirjoitti lehtiin, valokuvasi, piirsi julisteita ja suunnitteli jopa mattoja.

”Ilmari heittäytyi täysin kaikkeen mitä hän teki, vaikka hänellä ei ollut aina siihen koulutusta tai kokemusta. Muistan hyvin, kun hän kirjoitti sodan jälkeen elokuvakiritiikkejä paikalliseen Keravan Keski-Uusimaa lehteen nimimerkillä Silmä. Minä olin hänen avustajansa Pikkusilmä, koska arvioin Bambin ja muita Disneyn lastenelokuvia” muistelee Timo Tapiovaara.

Ilmari oli myös taitava graafikko ja markkinointiammattilainen. Hän oli mukana tuotteiden esitekuvauksissa sekä PR-miehenä Suomessa ja myöhemmin ulkomailla. Ilmari innostui suunnittelemaan jopa mattoja 1960-luvulla Marski –hotellin sisustuksen yhteydessä. Myöhemmistä suunnittelukohteista Timo Tapiovaara mainitsee ruokailuvälinesarjat, valaisimet ja tarjotinsarjat.

Eräitä mielenpainuvia tarinoita oli se, miten erikoisella tavalla syntyi Ilmarin Tapiovaaran tunnettu Fanett – tuoli. ”Tuolin istuinosan muoto syntyi siten, että Ilmari laittoi vieraansa istumaan saveen ja otti heidän takapuolen jälkensä Fanett – tuoliin. Näin syntyi pinnatuolin istuinosan kehuttu muoto”, kertoo Timo Tapiovaara.

Timo muistaa, kun hän oli 11-vuotias ja perhe asui Amerikassa, Chicagossa. Heidän kotonaan vieraili usein paljon Ilmarin työtovereita. Vieraiden joukossa oli myös Illinois Institute of Technologyn arkkitehtuuriosaston johtaja Mies van der Rohe, joka oli Ilmarin esimies hänen toimiessaan yliopistossa apulaisprofessorina. ”Muistan kuinka sain eräänä iltana luvan kiillottaa Mies van der Rohen kengät, josta ansaitsin lopulta taskurahaa 50 senttiä. Vasta vuosia myöhemmin ymmärsin tavanneeni modernin arkkitehtuurin legendan”, hän kertoo.

Ilmari Tapiovaaran monipuolisuudesta kertoo se, että hän suunnitteli 1970-luvun lopussa muovituotteita valmistavalle Sarvis Oy:lle jollan. Pieni muovijolla oli protyyppiä myöten valmis. Se ei kuitenkaan öljykriisin ja muovin kallistuttua tullut lopulta tuotantoon.

”Ilmarilla oli iso työpöytä kotona olohuoneessa, vaikka perhe asui kivenheiton matkan päässä Tapiovaaran toimistosta. Ilmari teki aina töitä ja kehitti uutta. Hän keskittyi suunnittelutyöhönsä antaumuksella”, toteaa Timo Tapiovaara.

Ylistys Ilmarille

Design- ja vintagemarkkinoiden asiantuntija Juhani Lemmetti on iloinen, siitä että Ilmari Tapiovaaran ja Alvar Aallon kokoelmat ovat löytäneet toisensa Artekilla.

”Kestävän kehityksen ja paremman arjen, inhimillisemmän ympäristön pioneereinä ne täydentävät hyvin toisiaan. Huonekalut tehdään kotimaisesta puusta, joka on myös ekologisesti paras huonekalumateriaali”, sanoo Lemmetti.

Lemmetti on usein pohtinut, mistä Tapiovaaran luovuuden voima kumpusi. ”Tapiovaaran yksi menestyksen syy oli varmasti se, että Tapiovaaralla oli jo lapsuudessaan kosketus puuhun ja luontoon. Ilmari ymmärsi jo varhaisessa vaiheessa, minkälaiset voimavarat meillä on Suomen mäntymetsissä.”

Tapiovaaran vaimo Annikki oli myös sisutusarkkitehti ja sillä oli Lemmetin mielestä varmasti tärkeä merkitys Tapiovaaran uran kannalta. ”Jos suunnittelijan lähin ihminen on samalla alalla, sillä on varmasti positiivinen vaikutus suunnittelijan työhön.”

Lemmetti aloitti uransa vintagekauppiaana myymällä klassikkoja ja vanhaa suomalaista kultakauden designia keräilijöille ja museoille – ja keräsi itse samalla. ”Aloitin urani 80 -luvun alussa, jolloin minulta kyseltiin usein Tapiovaaran tuotteiden valmistuksesta. Myöhemmin 90-luvun puolella kyselyjä tuli lisää, jolloin soitin asiaa selvittääkseni Timo Tapiovaaralle”, hän kertoo. Kontakti johti neuvotteluihin Ilmarin lasten Timon, Eevan ja Lauran kanssa. Neuvottelujen myötä Lemmetti solmi rojaltisopimuksen tuotteiden valmistamisesta.

Tapiovaaran kokoelma sai hyvän vastaanotto sekä kotimaassa että ulkomailla. Sille oli selvästi sosiaalinen tilaus olemassa. Voidakseen panostaa jo alkuvaiheesta lähtien kansainvälistymiseen Lemmetti päätti ostaa lopulta kokoelman oikeudet kokonaan itselleen.

Vuonna 2010 Lemmetti myi designyrityksensä Aero Design Furnituren Artekille, jolle siirtyi myös oikeudet Ilmari Tapiovaaran keskeiseen tuotantoon kansainvälistymisen samalla lähtiessä kunnolla vauhtiin.

”Olen todella tyytyväinen, että Ilmari ja Alvar ovat nyt yhdessä. Yhteisellä energialla saamme vietyä Tapiovaaran kokoelmaa huikeasti eteenpäin”, toteaa Lemmetti.
Joviaali ystävä ja vaatimaton guru

Sisutusarkkitehti, muotoilija ja professori Yrjö Kukkapuro tutustui Ilmari Tapiovaaraan tämän ensimmäisellä kurssilla Taideteollisessa korkeakoulussa 1950 –luvun lopussa. Kukkapuro puhuu ”Immasta” lämpimästi sekä opettajana, työtoverina että elinikäisenä ystävänä. ”Meidän kahdeksan hengen kurssi teki koko porukalla innostuneena yhteistyötä Imman ollessa opettajana.”

Kukkapuro muistelee, kuinka he tekivät Tapiovaaran kanssa Bauhaus -ajattelusta inspiroituneena erikoisia rakennemuotokokeilua. Imma pyysi oppilaitaan puristamaan savimurikan kädessään ja tarkkailemaan syntynyttä muotoa.

”Tutustuin häneen silloin ja meistä tuli lopulta elinikäiset ystävykset – melkein kuin veljekset. Hän otti myös paljon opiskelijoita toimistonsa assistenteiksi omiin projekteihinsa ja avuksi näyttelyidensä järjestämisessä. Me melkein asuimme Taidehallissa auttaessamme Tapiovaaran näyttelyn pystyttämisessä.”

Kukkapuro kehuu Tapiovaaraa tinkimättömäksi ja nöyräksi ammattilaiseksi, joka näytti esimerkillään miten hän käytti ekologisesti kestäviä materiaaleja jo aikana, kun ekologisuudesta ei vielä tiedetty mitään. ”Hän oli suunnittelijana niukka ja tarkka, koska hän oli sota-ajan ihminen.

”Tapiovaara oli vaatimattomalla tavalla mestari ja guru, joka oli aina ystävällinen ja joviaali kaikkia ihmisiä kohtaan. Hän oli esimerkillisen hyvä ihminen, jonka ammattitaito heijastui myös ihmisenä ja ystävänä olemiseen. ”

Kukkapuro kertoo, että Tapiovaara oli pohjimmiltaan vaatimaton ja antelias ihminen, joka jakoi tietoansa mielellään eikä teeskennellyt mitään. ”Minulla on ollut valtava onni, että olen saanut tutustua tähän arvostettuun maestroon jo nuorena miehenä. Tapiovaara aloitti Suomessa funktionaalisen muotoilun. Me kaikki jatkamme hänen työtään”, summaa Kukkapuro.

Teksti: Tiina Alvesalo