Written on Jan, 11, 2012 by in ,

 

Artek esittelee Alvar Aallon 1930 -luvulla suunnittelemat metallijalkatuolit, jonka istuimet ovat taivutettua vaneria. Näiden harvinaisten klassikoiden alkuperäinen tarkoitus oli edistää terveyttä.

Modernismin pioneeri Alvar Aalto (1898-1976), yksi Artekin perustajista suunnitteli rakennukset pienempiä yksityiskohtia myöten, jossa sisustuksella oli yleensä tärkeä rooli osana arkkitehtuurista kokonaisuutta.

Artekin metallituolikokoelma käsittää Alvar Aallon tuoli 23:n, nojatuoli 26:n sekä Aino Aallon suunnitteleman sohvapöydän 606:n. Pariskunta suunnitteli huonekalut alun perin osaksi Paimion tuberkuloosiparantolan sisustusta.

Aalto ymmärsi jo varhaisessa vaiheessa, että hyvässä muotoilussa kiteytyy hyvinvoinnin merkitys. Aallon lähtökohtana metallijalkatuoleja suunnitellessa oli se, että huonekalut toimisivat itsessään parantavina ja terveyttä edistävinä elementteinä. Hän yhdisti työssään funktionalismin muotokielen ja inhimillisen lähestymistavan.

Uuden designin mahdollisuuksia käytettiin myöhemmin Aallon ”standardisointi ajattelussa”, jolla tarkoitettiin laadukkaiden, kohtuuhintaisten suomalaisten huonekalujen valmistusta teollisesti laajemmalle kuluttajakunnalle.

Aallon funktionalismin filosofian mukaisesti metallijalkatuolit ovat riisuttu kaikista turhista yksityiskohdista. Kauniin yksinkertaisuutensa ja käytännöllisyytensä takia ne sopivat erittäin hyvin sekä yksityisiin että julkisiin tiloihin.

Artekin metallijalkatuolikokoelma yhdistyvät Aallon omaperäinen funktionalistinen muotokieli ja ainutkertainen materiaali, taivutettu vaneri.

Artek lanseeraa metallijalkaisen tuolin, nojatuolin ja sohvapöydän. Tuolien jalat ovat maalattua putkimaista terästä. Metallijalkatuolien puumateriaali on suomalaista koivua.

Teksti: Tiina Alvesalo

Written on Jan, 11, 2012 by in ,

ARTEK Wooden Chair Collection, Text by 2012 Tiina Alvesalo, Photo Artek.

Artek esittelee legendaarisen puutuolikokoelmansa, joka on myös ideologinen kannanotto kohti parempaa ja onnellisempaa arkea. Kokoelma käsittää Alvar Aallon, Ilmari Tapiovaaran, Harri Koskisen, Ben af Schulténin ja Eero Aarnion tuoleja, jakkaroita ja nojatuoleja.

 Artekin alkuperäiset arvot – pitkäkestoisuus, hyvä design yhdistettynä harmoniseen muotokieleen ovat puutuolikokoelman ytimessä. Kokoelma käsittää mm. Alvar Aallon 1930 -luvun tunnettuja klassikoita, Tapiovaaran 50 –luvun yleistuoleja ja Koskisen uuden lounge –tuolin.

Puutuolit symboloivat Artekin alkuperäisiä arvoja ja tavoitteita ”edistää nykyaikaista asuntokulttuuria.” Taidolla ja laadulla valmistetut puutuolit ovat ajattomia ja pitkäikäisiä. Hienostuneen käytännöllisyytensä ja pinottavuutensa takia ne sopivat hyvin sekä yksityisiin että julkisiin tiloihin.

Puutuolikokoelman johtotähti on Alvar Aallon 1933 suunnittelema jakkara, joka on vielä tänäkin päivänä funktionaalisen designin ikoni. Klassikoksi muodostunut jakkara syntyi aikoinaan tarpeesta tehdä kohtuuhintaisia laadukkaita huonekaluja, joita mahdollisimman monella olisi mahdollisuus hankkia.

Artekin puutuolikokoelma tarjoaa vaihtoehtoja parempaan elämään; pinnallisen ja nopean kuluttamisen tilalle. Puutuolikokoelmassa yhdistyvät legendaaristen suunnittelijoiden tarinat, designin perinteet ja nykypäivän tarpeet. Artekin puutuolikokoelma on ainutlaatuinen maailmassa sen merkittävien pohjoismaista modernismia edustavien klassikoittensa takia.

Puutuolikokoelma käsittää laajan valikoiman tuoleja, jakkaroita ja nojatuoleja. Kokoelmasta löytyy erilaisia pintakäsittelyjä ja maalausvaihtoehtoja. Tuoleista löytyy eri puulaatuja, istuinvaihtoehtoja ja verhoiluja.

Teksti: Tiina Alvesalo

Written on Dec, 14, 2011 by in ,

ARTEK Domus, Text by 2011 Tiina Alvesalo, Photo Artek

Artekin tuoteperhe kasvoi viime vuonna, kun Ilmari Tapiovaaran suunnittelemat tuotteet tulivat osaksi sen valikoimaa. Artek panostaakin nyt Tapiovaaran maailmalla eniten myydyimmän tuolin – Domuksen esittelyyn.

Huonekalumuotoilija ja sisustusarkkitehti Ilmari Tapiovaara (1914-1999) oli pohjoismaisen modernismin, paremman arjen ja kestävän kehityksen pioneeri.

Tapiovaara oli hyvin poikkeuksellinen suomalainen. Hän matkusti parikymppisenä opiskelijana Eurooppaan ja Pariisiin. Hän oli kosmopoliitti, joka pyrki kansainvälistymään varhaisessa vaiheessa.

Alvar Aallon jälkiä seuraten hän tavoitteli suunnittelussa humaania asuin- ja työympäristöä. Vuonna 1946 Ilmari Tapiovaara saivat tehtäväkseen suunnitella Domuksen opiskelija-asuntolan sisustuksen, jonka keskeisenä elementtinä oli hyvä lukutuoli, joka palveli myös yleistuolina.

Tapiovaaran filosofian mukaan muotoilun tehtävä oli parantaa ihmisten arkea ja edistää demokratiaa yhteiskunnassa. Domus oli ensimmäinen moderni tuoli, joka toimii niin julkisissa kuin yksityisissä tiloissa. Domuksen runko on massiivikoivua ja istuimen selkänoja puristettua vaneria. Sen tärkein ominaisuus on pinottavuus. Domuksen käsinojat ovat lyhyet, mutta riittävät hyvin tukemaan käsiä lepoasennossa.

Domus–tuolin muotokielessä näkyy se, että materiaaleista oli pula toisen maailmansodan jälkeen, jolloin materiaalien niukkuus palveli myös muodon niukkuutta. Tapiovaara osoitti kuitenkin Domuksen suunnittelussa, että kaikki ratkaisut olivat loppuun saakka tarkkaan mietittyjä.

Domuksesta tuli valtava menestys ja koko Tapiovaaran myöhäisemmän tuotannon punainen lanka. Tuolia on myyty miljoonia kappaleita koteihin ja julkisiin tiloihin. Amerikassa Domus tunnetaan myös nimellä Finnchair. Domus oli jo ikoni syntyessään.

Domusta on saatavan eri väreissä, puulajeissa ja verhoiluvaihtoehdoissa. Tuoteperheeseen kuuluu myös Domuksen lounge -versio.

Teksti: Tiina Alvesalo

ARTEK Dialogi, Text by 2011 Tiina Alvesalo

 

Dialogi 2 Artek, Esplanadin myymälä 13.9. 2011 Helsinki

JOHDANTO:

Artek ja Vitra jakavat hyvin samankaltaisen taustan. Toisaalta ne ovat kokoluokaltaan ja markkinasijainniltaan hieman eri asemissa kansainvälisessä kentässä.

Artek syntyi 1930 –luvulla lähes perheyhteisöllisissä merkeissä. Siitä lähtien se on aina ollut henkiseltä pääomaltaan suuri ja maineeltaan tunnettu. Artekille instituution viitta on ollut yhtä lailla taakka ja etu.

Artekin aikaansa edellä olleet perustajat uskoivat taiteiden synteesiin. Funktionalismin hengessä laadittu Artekin perustamiskirja, eli ”Manifesti”, syntyi yrityksen perustamisen yhteydessä vuonna 1935.

Artekin alkuperäiset arvot ja tavoitteet ovat vieläkin tärkeä osa tämän päivän Artekia. Yrityksen juuret ovat kansainvälisessä yhteisössä, jonka jäsenet olivat arkkitehtejä, muotoilijoita, teoreetikkoja, taiteilijoita ja taiteentuntijoita.

Artekin kotimarkkina on 5 miljoonan asukkaan maa ja maailmalle lähtö on vaatinut aina kulttuuri, kieli- ja businessosaamista ihan toisissa mittasuhteissa kuin eurooppalaisilta toimijoilta.

Vitra puolestaan on 50 -luvulta lähtien ollut vahvasti kasvuhakuinen. Vitra on perheyritys, joka on ollut alusta lähtien Euroopassa keskeisen sijaintinsa kautta lähellä kansainvälistä markkinaa.

Artekin toimitusjohtaja Mirkku Kullberg: “Tervetuloa Artekin Dialogi 2 tilaisuuteen. Tänään meidän ideamme on luoda dialogia tärkeitten ulkomaalaisten vieraidemme ja kotimaisten puhujiemme avulla. Meillä on täällä paikalla mielenkiintoisia ryhmä ihmisiä, jotka toimivat liiketoimintayritysten, instituutioiden ja designyritysten välimaastossa. Niin Artekilla kuin Vitralla on merkittävä sivistyksellinen ja kasvatuksellinen rooli designkulttuurissa ja designymmärryksessä. Keskustelun avulla haluamme ymmärtää missä vaiheessa kuljemme päällekkäisissä rooleissa, mikä on instituutioiden – ja mikä on yritysten rooli. Keskustelun moderaattorina toimii Suomen Rakennustaiteen johtaja Juulia Kauste.

Juulia Kauste: “Puhujina meillä on täällä tänään Alvar Aalto -säätiön ja -museon johtaja Susanna Pettersson, Vitra –museon kuraattori Jochen Eisenbrand ja Vitra –museon tutkimusjohtaja Anniina Koivu sekä Artekin muotoilujohtaja Ville Kokkonen. Aluksi haluaisin kuulla teiltä jokaiselta hiukan taustaa ja historiaa yrityksestä, jota edustatte. Jochen, voisitko aloittaa keskustelun kertomalla hiukan Vitra –museon historiasta.”

Jochen Eisenbrand: “Vitra Design -museo on perustettu vuonna 1989, kun Vitran toimitusjohtaja Rolf Fehlbaum oli kerännyt jo jonkin aikaa yhtiön kehitykseen vaikuttaneiden designereitten Charles ja Ray Eamesin, George Nelsonin, Alvar Aallon ja Jean Prouvéen designia. Museon kokoelma käsittää laajan valikoiman yksityisten kerääjien ja Fehlbaumin, Vitran omistajan keräämiä huonekaluja ja sisustusmuotoilua. Yhdessä Fehlbaum ja Vitra Design –museon johtaja Alexander von Vegesack kehittivät nykyisen idean, joka perustuu yksityisen showroomin sijaan yleisölle auki olevaan museoon . Vitra museon rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Frank. O. Gehry. Museo sijaitsee Sveitsissä, Baselin kaupungissa, lähellä Sveitsin, Saksan ja Ranskan yhtymäkohtaa. Vitra Design –museo rahoittaa toimintansa sekä Vitra –yhtiön partneruudella että myymällä näyttelyitä muille maailman museoille. Vitra järjestää kymmeniä kiertäviä näyttelyjä vuodessa, sen aktiviteettiin kuuluu näyttelyjen lisäksi julkaisujen ja workshoppien tuottaminen sekä arkiston ja kirjaston ylläpito.”

Juulia: “Kertoisitko sinä Anniina Koivu hiukan tarkemmin miten Vitra Design museo liittyy laajemmin Vitran projekteihin?”

Anniina Koivu: “Vitran projekti alkoi alun perin oikeastaan Rolf Felbaumin isästä, jolla oli aikoinaan kauppa Baselin alueella. Hän matkusti New Yorkiin, löysi sieltä Charles Eamesin tuotteita myyvän liikkeen ja rakastui välittömästi näkemäänsä. Hän hankki lisenssin Eamesin tuotteisiin välittömästi ja alkoi tuottaa ja myydä niitä Euroopan markkinoille. Myöhemmin mukaan tulivat ranskalaisen Jean Prouvéen klassikot ja tästä alkoi Vitra klassikkohuonekalukokoelman kehitys. Kun suuri osa Vitran kokoelmista tuhoutui tulipalossa ja yhtiön piti rakentaa uusi talo, syntyi ajatus museon perustamisesta. Frank Gehryn suunnitteli Vitra talon ja rakennuksesta tuli lopulta ikoni. Vitra projekti syntyi designereitten tarpeesta suunnitella tiloja, mutta kaikki Vitran eri elementit: kaupat, museo ja kokoelmat palvelevat myös laajempaa designista kiinnostunutta yleisöä.”

Juulia: “Siinä oli kattava läpileikkaus Vitran taustasta. Kertoisitko sinä Ville Kokkonen meille Artekista juurista.”

Ville Kokkonen: “Artek täytti  viime vuonna 75-vuotta. Yhtiön perustivat vuonna 1935 Alvar Aalto, Aino Aalto, Nils-Gustav Hahl ja Maire Gullichsen. Jo alkuvuosinaan Artek oli enemmänkin propagandakeskus, jonka tehtävänä oli sivistää, opettaa ja kultivoida ihmisiä. Artekin rooli Suomessa ei ollut vain huonekalujen valmistamista ja myymistä, vaan myös sen rooli oli myös näyttelyiden järjestämistä ja kuratoimista. Artekin tehtävä oli järjestää myös kansainvälisiä taidenäyttelyitä, myydä tuotteita ja taidetta showroomeissa kaupoissa ja gallerioissa Suomessa. Artek on ollut 1970 –luvulta lähtien laajemman yleisön tiedossa. Olemme oppineet tuntemaan Aallon huonekalut, mutta ennen kaikkea Artek on opettanut meitä ymmärtämään, mitä hyvä design merkitsee. Artek sama kuin 50-, 60-, ja 70-luvulla, mutta nykyään Artek elää ajassa ja kehittyy aktiivisesti. Nykyään Artekilla on pääroolissa alan huippu suunnittelijoita mm. Harri Koskisesta Enzo Mariin,  ja monia muita tunnettuja muotoilijoita ja arkkitehteja. Tänä vuonna Artek on hankkinut Ilmari Tapiovaaran kokoelman portfolioonsa. Elegantti Tapiovaaran kokoelma sopii hyvin Alvar Aallon tuotteiden rinnalle.”

Juulia: “Nyt yleisö on varmasti aistinut designin ja arkkitehtuurin roolin Artekissa. Haluaisinkin kuulla Alvar Aalto museon johtajan Susanna Pettersonin kertovan museon missiosta.”

Susanna Petterson: “Jos Artek on 75 -vuotias särmikäs ”grand old man”, niin Alvar Aalto museo on 45 -vuotias keski-ikäinen pikkuveli, joka menee vauhdilla tällä hetkellä eteenpäin. Täällä Helsingin Alvar Aalto museossa sijaitsee Alvar Aallon kotitalo ja studio. Jyväskylässä sijaitsee Aallon koetalo ja Alvar Aalto säätiön arkisto. Museolla on neljä avainprosessia. Ensinnäkin Alvar Aalto museolla on paras mahdollinen kokoelma maailmassa Aallon piirustuksia, valokuvia, tuotteita mukaan luettuna Artekin kokoelma. Me työskentelemme kovasti sen eteen, että kaikilla olisi mahdollisuus päästä näkemään kokoelmat tulevaisuudessa netissä museon omilla verkkosivuilla. Toiseksi meidän tehtävämme on rakentaa kaikin tavoin Alvar Aallon perintöä, suojella ja restauroida Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia, jotka vanhenevat koko ajan. Meidän täytyy keskittyä myös yhä enemmän siihen, että voimme osoittaa ja muistuttaa kuinka relevantti Alvar Aalto on yhä nykypäivänä monille eri aloille. Neljäs prosessi on Alvar Aalto -akatemia ja tutkimus, jotka näkyvät yleisölle kokoelmien esillepanoina, näyttelyinä sekä Aallon tuotannosta kertovina julkaisuina. Arkisto- ja esinekokoelmat muodostavat maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen tutkimusaineiston, joka on kansainvälisen tutkijayhteisön käytettävissä. Kaiken kaikkiaan. Meidän tehtävämme on edistää arkkitehtuurin ja designin oppimista, joka yhdistää meitä vahvasti myös Artekin kanssa.”

Juulia: “Kuultuamme Vitran, Artekin ja Aalto museon puheenvuorot. Tässä vaiheessa onkin hyvä keskustella siitä, miten klassikko tehdään ja miten tulevaisuutta rakennetaan klassikoiden varassa? Ja miten näyttelyitä käytetään mediana? Miten tämä voi olla menestyksellistä esimerkiksi laajemmissa Vitran projekteissa? Sinä Jochen voisit kertoa jotain tästä asiasta.”

Jochen: “Työskentelemällä Vitra Design –museossa olemme vapaita kaupallisista paineista. Emme ole perinteisessä mielessä yhtiö museo, joten emme ole myöskään sidottu yhtiön historiaan, joten voimme työskennellä valiten näyttelyiden aiheet ja teemat vapaasti. Hyvin usein toteutammekin näyttelyitä, joilla ei ole suoranaista yhteyttä Vitran kokoelmaan. Vitra esiintyy näyttelyissä enemmänkin yhtiönä, joka välittää ja on kiinnostunut designista.”

Juulia: “Voisitko sinä Susanna valottaa asiaa tässä vaiheessa omasta näkökulmastasi?”

Susanna: “Kun puhutaan museoiden historiasta 1900-luvulta lähtien, meidän on hyvä muistaa, että ensimmäiset designiin erikoistuneet museot syntyivät vasta sodan jälkeen 1950-luvulla. Museoiden rooli on kulttuurissamme erittäin tärkeä ennen kaikkea opetuksellisessa mielessä sekä yleisölle että designereille itselleen. Suurin osa myöhemmin syntyneistä designmuseoista kuten Vitra Design -museo ja Lontoon Design –museo ovat molemmat hyviä esimerkkejä nuorista, dynaamisista ja tuoreista museoista.”

Juulia: “Miten sinä Ville näet designin opetuksellisen roolin?”

Ville: “Opetuksellinen rooli on aina ollut hyvin merkittävä Artekissa, koska myymme pääasiallisesti historiallisesti tärkeitä kappaleita. Historiallisesta näkökulmasta katsottuna meidän täytyy opettaa yleisöä ymmärtämään designia paremmin. Kerromme asiakkaillemme mistä meidän designtuotteet tulevat ja mistä niiden arvo syntyy. Tulevaisuudessa meille on hyvin tärkeätä, että kasvatamme Artekin roolia ennen kaikkea tässä opetuksellisessa mielessä. Tavoitteenamme vahvistaa tätä roolia jatkuvasti.”

Julia: “Mitä klassikot merkitsevät Vitralle?”

Annina: “Kun puhutaan klassikoista, sillä ei tarkoiteta muotia tai vintagea. Klassikon tuntee siitä, että se tuntuu vuosien jälkeen ajankohtaiselta ja hyvältä. Ihmiset kyllästyvät usein huonekaluihin, mutta sellaisiin klassikoihin kuten Eamesiin tai Alvar Aaaltoon ei kyllästytä. Klassikoita täytyy mielestäni pitää hengissä ja sen vuoksi hyväksyn myös sen, että niitä tehdään uustuotantona. Olisin kuitenkin hyvin kriittinen, sen suhteen, kuinka paljon klassikkoja saisi muuttaa. Vitraa ja Artekia yhdistää se, että meillä molemmilla on osia kokoelmassa, mitä me emme myy. Minusta se on lahja, että meillä on sekä uutta ja vanhaa kokoelmassa. Aivan edessäsi. Fantastista!”

Teksti: Tiina Alvesalo

Written on Oct, 14, 2011 by in ,

ARTEK 2nd Cycle, Text 2011 by Tiina Alvesalo, Photo Marco Melander.

Artek avaa 75 juhlavuotensa viimeisenä päivänä 14.10.2011 Artek 2nc Cycle myymälän Helsinkiin. Artekin perustamiskirja, eli ”Manifesti”, syntyi yrityksen perustamisen yhteydessä 15. lokakuuta 1935. Artekin aikaansa edellä olevat perustajat loivat pohjan ideologialle, jossa kestävä kehitys kohtaa valistuneen kuluttamisen. Artekin alkuperäiset arvot ja tavoitteet ovat vieläkin tärkeä osa tämän päivän Artekia.

Manifesti haastaa Artekia ajassa, jossa kuluttaminen on nopeaa ja pinnallista. Artekin alkuperäiset arvot pitkäikäisyys ja korkea laatu yhdistettynä puhtaaseen muotokieleen – ovat vieläkin yrityksen ytimessä.

Kysymys ei ole tuotteen kierrätyksestä vaan sen elinkaaren jatkamisesta ja uuden kuluttajayhteyden syntymisestä. Koska Artekilla on aina ollut tärkeä rooli mielipidejohtajana, se kyseenalaistaa jälleen vanhoja toimintatapoja ja itsestäänselvyyksiä. Artekilla on aina ollut vahva rooli sekä sosiaalisen tiedostamisen että tietyn idealismin ylläpitäjänä.

Tänään Artek 2nd Cycle on vahva kannanotto kestävän kehityksen sekä valistuneen kuluttamisen puolesta. Käyttöesine, joka ajan myötä elinkaarensa kautta muodostuu keräilyharvinaisuudeksi, on harvinaisuus. Artek 2nd Cycle –myymälän kokoelman hankinnoista ja konseptista vastaava Juhani Lemmetti on itsekin tunnettu keräilijä ja vintage -kauppias: ”Artek 2nd Cycle -konseptissa on kyse ennen kaikkea elämäntavasta ja filosofiasta.

Artek 2nd Cycle -konsepti on vahva kannanotto. Helsingin Iso Roobertinkadulle avattava yli 600 neliön Artek 2nd Cycle myymälä on kansainvälisesti poikkeuksellinen teko ja liiketoimintakonsepti. Jälkimarkkinat auktorisoivat Artekin mielikuvaa ja uutta valmistusta.

Kysymys on myös kuluttajakasvatuksesta. Artek 2nd Cycle on konkreettinen esimerkki siitä, miksi tuote on yhä ja tulee olemaan myydyimpiä designkalusteita maailmalla. 8 miljoonaa jakkaraa on löytänyt kodin maailmalta.

Tuotteen pitkä elinkaari on osoitus todellisesta laadusta. Muodon ajattomuus, kauneus yhdistyessään valmistusosaamiseen, on todellinen taiteen ja teknologian yhdistelmä.

Artek voi ja sen tulee huolehtia jälkimarkkinoista. Se on osoitus luottamuksesta laatuun ja designiin. Ajattomuus ei ole vain uskon asia. Artek 2nd Cycle on osoitus vakaumuksesta.

Artek 2nd Cycle on aito esimerkki siitä, miten järkevä ostos tuote on tänään.

Alvar Aallon design on kestänyt ajassa. Klassikko, joka elää varmasti tänään ja tulevaisuudessa. Kysymys on designin laadusta.

Artek 2nd Cycle tuotteet ovat muotoilua, joka syntyi pohjoismaisen modernismin ideologiaan. Paikallinen valmistus jalosti puumateriaaleista uusien valmistusteknologioiden avulla kestäviä kalusteita – ikuisia.

Maailmalta ei löydy muita huonekaluja, joihin voidaan löytää tai valmistaa varaosia. Valmistusosaaminen on siirtynyt uusille sukupolville. Materiaali kasvaa metsissämme. Tämä on poikkeuksellista.

Artek 2nd Cycle kautta Alvar Aallon klassikot saavat uuden elämän. Patina ja ajan merkit ovat osa tuotteiden luonnetta. Elämään voi saada myös uutta väriä. Artekin oma verhoomo ja maalaamo ovat olemassa. Valmistusteknologia ja ateljeosaaminen – teollisuus ja käsityö kohtaavat.

Artek 2nd Cycle on myös vastaisku piratismille. Aitous on arvo. Kysymys on myös ymmärryksen lisäämisestä.

Artek 2nd Cycle tuotteet palaavat syntykotiinsa jatkaakseen elämänsä matkaa. Ostat sitten vanhaa tai uutta, rakennat tulevaisuuden 2nd Cycle kokoelmaa!

Teksti: Tiina Alvesalo

Written on Aug, 31, 2011 by in ,
ARTEK Mehiläispesä juliste, Photo Artek

ARTEK Mehiläispesä juliste, Photo Artek

Modernismin pioneeri Alvar Aalto ( 1898-1976) suunnitteli rakennukset pienempiä yksityiskohtia myöten, joissa valaisimilla oli usein tärkeä rooli osana arkkitehtuurista kokonaisuutta. Pohjolan pitkät talvikaudet toimivat Aallon valaisinsuunnittelutyön tärkeänä inspiraationa.

Aalto piti koko uransa saakka kiinni siitä periaatteesta, että hänen suunnittelemaan kokonaisuuteen kuuluivat huonekalujen, tekstiilien ja lasiesineiden lisäksi myös valaisimet. Aalto ymmärsi jo varhain 1920- luvulla, että valaistuksella oli tunnelmallisuuden ja kokonaisuuden kannalta tilan viimeistelyssä keskeinen vaikutus.

Aallon omaperäinen valaisinsuunnittelutyö näkyi Jyväskylän työväentalon teatterin (1924-1925), Paimion parantolan (1929-1933) ja myöhemmin Kansaneläkelaitoksen (1948; 1953-1956) kohteissa. Kunkin rakennuksen kohdalla valaisimet suunniteltiin osaksi arkkitehtuuria ja tiettyä käyttötarkoitusta.

Aluksi ainutkertaisia interiöörejä koristivat uniikkivalaisimet, myöhemmin valaisimia valmistettiin teollista sarjatuotantoa muistuttavilla menetelmillä. Alvar Aallon 1950 –luvulla toimeksi saadut julkisten rakennusten suunnitteluprojektit toivat mukanaan valaistusratkaisuja, jotka synnyttivät lukuisia uusia valaisinmalleja. Monet näistä otettiin 1950-luvulla Artekin tuotevalikoimaan ja mallistoa on laajennettu myöhemmin uusilla valaisimilla, väreillä, materiaaleilla ja valaisinmallistoilla.

 

Inhimillinen valo parantaa

Modernismin myötä funktionalismi nousi Aallon valaisinsuunnittelutyön filosofiaksi. Aalto havaitsi jo varhain, että valon laadulla oli merkittävä vaikutus hyvin vointiin ja oikein sovitettu valaistus paransi ihmisen elämänlaatua.

Aallon suunnittelemassa Jyväskylän Säynätsalon kunnantalon (1949-1952) istuntosalissa toteutui hänen ajatuksensa inhimillisen valaistuksen tarpeesta ja siitä, miten ihminen reagoi ympäristöönsä.

Vuonna 1952 syntynyt riippuvalaisin ”Käsikranaatti” A110 suunniteltiin alun perin Suomalaisten teknikkojen seuran taloon, mutta mallia käytettiin myös Säynätsalon kunnantalon istuntosalissa. Selkeälinjaisen elegantin valaisimen ainoa koriste-elementti on alareunan rei’itetty messinkinen häikäisysuoja. Valo ei saanut olla häikäisevä, koska päätöksenteossa inhimillinen valo toimi paremmin.

Aalto suunnitteli valaistukset ennen kaikkea Pohjolan pitkien talvikausien tarpeisiin ja sähkövaloilla oli tärkeä rooli Aallon arkkitehtuurisissa. Suomalaisella ilmastolla ja valo-olosuhteilla oli myös merkittävä rooli ihmisen päivittäisissä aktiviteeteissä ja psykologisessa mielessä.

Aalto kiinnitti erityistä huomiota sopimattoman valaistuksen psyykkisesti ärsyttäviin vaikutuksiin. Hän pani merkille mahdollisuutensa rakentaa ”inhimillinen laitteisto” – inhimillinen valaistus, joka olisi ihmiselle oikein sovitettu. Valot suunniteltiin edistämään terveyttä ja tuomaan hyvää mieltä.

Aalto suunnitteli valaisimia, jotka viestittivät empaattisuutta, lämpöä ja mukavuutta. Hänen pragmaattinen, mutta humaani filosofiansa näkyi kokeellisena kauneutena, vastuullisena ja kestävänä muotoiluna. Hän toteutti valaisimia osana kokonaisvaltaista arkkitehtuuria tärkeisiin yksityisiin ja julkisiin rakennuksiin sekä näyttäviin residensseihin.

Valaisimet ovatkin tärkeä osa Aallon arkkitehtuuria. Paimion parantolan lisäksi Savoyn (1937) ja Villa Mairean (1939) kohteissa.

Vuonna 1937 Aino ja Alvar Aalto saivat sisutettavakseen helsinkiläisen Savoy –ravintolan, johon he suunnittelivat myös valaisimet. Sulavajalkainen messinkinen riippuvalaisin syntyi yhtenäisestä kappaleesta ja sai nimekseen ”Kultakello” A330S . Valaisin oli myöhemmin näytteillä myös Suomen Pariisin maailmannäyttelyssä.

Kaikissa kohteissa valot integroitiin suunniteltuun arkkitehtuuriin. Ne muodostivat harmonisen arkkitehtuurisen kokonaisuuden, joka perustui myös päivänvalon taitavaan hyödyntämiseen keväällä ja kesällä.

 

Valaisimia laajemmalle yleisölle

Vaikka valaisimet jäivät usein Aallon kokonaisvaltaisen arkkitehtuurin varjoon Artekin kautta ne ovat päätyneet 1950-lähtien julkisiin ja yksityisiin tiloihin ”kuluttajille” ja laajemmalle yleisölle.

Artekin tuotevalikoiman ehkä suosituin kotien valaisin ”Mehiläispesä” syntyi vuonna 1953 alun perin osaksi Jyväskylän Yliopiston sisustusta. Mehiläispesä A331–riippuvalaisimessa näkyy selkeästi Aallon filosofia kokonaisvaltainen arkkituurista. Tiloja suunnitellessa Aalto halusi kiinnittää huomiota erityisesti valon kuljettamiseen tilassa. Valaisimen portaittain laskeutuvat valkoiset lameelit on asemoitu niin, että valo pääsee siivilöitymään pehmeästi messinkiristikoiden läpi.

Pieni pyöreä ”Juolukka” A338 –valaisin syntyi muutamaa vuotta aikaisemmin. Valkoiseksi maalattua teräksistä kohdevaloa käytettiin mm. Aallon suunnitteleman Maison Carrén (1956-1958) sisustuksessa.

Vuonna 1954 valmistunut ”Enkelinsiipi” A805 –valaisin on Artekin yksi suosituin valaisin. Sen teräksinen lamellivarjostin on maalattu valkoiseksi, jalusta ja varsin on päällystetty mustalla tai valkoisella nahalla. Lattiavalaisimen varjostin on valmistettu ohuista metallikehistä, joiden valo siivilöityy häikäisemättä. Valaisimen epäsymmetrinen muoto muistuttaa enkelin siipeä – siitä valaisimen erikoinen nimi.

Aallon valaisimet olivat aikansa valaisinsuunnittelun kärkituotteita ja tänä päivänä ne ovat saavuttaneet pysyvän asemansa modernismin klassikoiden joukossa. Kaikille valaisimille on yhteistä se, että niitä ei tehty yleensä uuden tuotteen tarpeesta vaan uuden tilan tarpeesta.

Vuonna 2011 Artek on laajentanut valaisinmallistoaan Ville Kokkosen suunnittelemaan neljän valaisimen White -tuoteperheellä.

Uudessa kirkasvalaisinmallistossa kiteytyy hyvinvoinnin merkitys. White pyrkii olemaan mahdollisimman materiaaliton. Se ei huuda, eikä kuormita ympäristöä mihin se on sijoitettu. Whiten myötä valaisimeen virittyy täysin uusi näkökulma, jossa pääosassa on olennainen – valkoinen valo.

Teksti: Tiina Alvesalo

Written on Aug, 02, 2011 by in ,

ARTEK U336, Text by 2011 Tiina Alvesalo, Photo Artek.

Tanskalainen arkkitehti Jørn Utzon (09.04.1918-29.11.2008) tunnetaan parhaiten Sydneyn oopperatalon suunnittelijana, vaikka hylkäsikin projektin ennen sen lopullista valmistumista.

Utzon osallistui suunnittelukilpailuun luettuaan siitä vuonna ruotsalaisesta arkkitehtilehdestä. Hän voitti kilpailun yllättäin vuonna 1957 osittain suomalais-amerikkalaisen arkkitehdin Eero Saarisen ansiota. Kilpailulautakunnassa toiminut Saarinen löysi jo kertaalleen hylätyt Utzonin tekemät suunnitelmat ja julisti hänet lopulta voittajaksi.

Samana vuonna, kun Utzon voitti Sydneyn oopperatalon suunnittelukilpailun hän lanseerasi myös tunnetun klassikkonsa U336 valaisimen, jonka valkoinen väri ja kilpimäinen muoto edustivat samanlaista muotokieltä.

Arvostetun Pritzker Prize arkkitehtuuri–palkinnon saanutta Utzonia pidetään maailmanlaajuisesti omaperäisen suunnittelun ja valon mestarina, jolla oli myös vahvat juuret pohjoismaalaisessa modernismissa.

Jørn Utzon syntyi Kööpenhaminassa ja kasvoi kolmilapsisessa perheessä hänen isänsä työskennellessä laiva-insinöörinä. Nuori Utzon auttoi isäänsä uusien jahtien suunnittelussa ja rakentamisessa viettäen paljon aikaa työmiesten kanssa. Nuoruuden laivanrakennustyöt inspiroivat häntä myöhemmin oman persoonallisen suunnittelutyön löytämisessä.

Valmistuttuaan Royal Academy of Artsin arkkitehtuurilinjalta vuonna 1942 Utzon matkusti Tukholmaan, työskennelläkseen ruotsalaisen arkkitehdin Gunnar Asplundin kanssa.

Sodan jälkeen Utzon vuonna 1946 Utzon työskenteli Alvar Aallon toimistossa, jossa hän omaksui Aallon funktionalistisen ja esteettisesti kauniin ajatusmaailmaan.

Jørn Utzonin poika, arkkitehti Jan Utzon kertoo miten Aallon toimistossa työskentely vaikutti hänen isänsä uraan. ”Alvar Aallon kanssa vietetty aika vaikutti ilman muuta hänen myöhemmin suunnitellun U336 valaisimen ilmeeseen sekä hänen designiinsa yleensäkin. Toimiston ilmapiirillä oli tärkeä vaikutus hänen arkkitehti- ja suunnittelijauralleen myös myöhemmin.”

Jan Utzon kertoo U336 valaisimen historiasta ja siitä miten valaisin löysi ihailijansa vasta paljon myöhemmin. ”Isäni suunnitteli 1940-luvun lopussa sarjan valaisimia tanskalaiselle Nordisk Solar –yhtiölle ja vain muutamat valaisimet lopulta toteutettiin Tuotantoon pääsi 1940-luvun lopussa vain pieni erä U336 –valaisimia, koska isäni suunnittelema Tivoli Pendel -valaisin oli samaan aikaan ensisijainen myyntivaltti.”

Jørn Utzonin sai stipendin sodan jälkeen vuonna 1949 ja matkusti perheineen Amerikkaan. ”Vanhempani vierailivat arkkitehti Frank Lloyd Wrightin luona, missä he viipyivät vieraana viikon ajan ja isäni antoi lähtiessään Wrightille kaksi U336 valaisinta lahjaksi.” Legendaarinen arkkitehti kannusti Utzonia valaisimen lanseeraamiseen U336 pääsi lopulta vuosia myöhemmin tuotantoon.

1950 –luvulla Utzon perusti oman toimiston Kööpenhaminaan, josta käsin hän suunnitteli rakennuksia ja yksityisiä koteja maailman eri kohteisiin. Hän matkusti myöhemmin Yhdysvaltojen lisäksi paljon Euroopassa, Mexicossa ja Kiinassa etsien erilaisia ratkaisuja suunnittelutyöhönsä. Australian hän jätti vuosia ennen kuin hänen päätyönsä Sydneyn oopperatalo vuonna 1973 valmistui lopullisesti.

Vuonna 1982 Utzonille myönnettiin Alvar Aalto –mitali ansiokkaasta ja omaperäisestä työstä arkkitehtinä. Aalto –mitalitoimikunta perusteli Utzoninille myönnettyä palkintoa sillä, että hän piti yllä Aallon humaania, universaalia ja inspiroivaa perintöä.

Teksti: Tiina Alvesalo           

Written on Jul, 27, 2011 by in ,

ARTEK Tapiovaara, Text by 2011 Tiina Alvesalo, Photo Artek.

Huonekalumuotoilija ja sisustusarkkitehti Ilmari Tapiovaara oli pohjoismaisen modernismin; paremman arjen, inhimillisen ympäristön ja kestävän kehityksen pioneeri. Aaltoa seuraten hän tavoitteli suunnittelussa humaania ja valoisaa asuin- ja työympäristöä. Mutta minkälainen Tapiovaara oli ihmisenä, työtoverina ja ystävänä?

Ilmari Tapiovaara (1914-1999) kasvoi yksitoistalapsisessa perheessä, jossa kaikki sisarukset ja veljet olivat monialaisia ja taiteellisesti lahjakkaita. Isä Kaarlo Tapiovaara oli ammatiltaan metsänhoitaja ja isoisällä oli huonekaluverstas, jossa yli kolmekymmentä työntekijää. Puun ominaisuuksien tunteminen ja työstäminen sekä suomalaisen luonnon vahva läheisyys olivatkin Ilmari Tapiovaaralle varhaisesta lapsuudesta lähtien tärkeitä kokemuksia. Isän ammatti ja lapsuuden muistot kesähuvilalla lähellä Hämeenlinnaa herättivät varhain Tapiovaarassa kiinnostuksen huonekaluihin ja puumateriaaleihin.

Tapiovaara kasvoi kannustavassa, keskustelevassa ja harrastusrikkaassa ilmapiirissä, jossa äiti Aino oli monilahjakkaan lapsikatraan tärkein tuki ja mentori. Vanhimmasta veljestä Tapio Tapiovaarasta tuli graafikko ja hänestä seuravasta veljestä Nyrki Tapiovaarasta elokuvaohjaaja ja kuvaaja.

Ilmari Tapiovaara aloitti opiskelunsa vuonna 1934 Taideteollisen korkeakoulun sisustussuunnittelijalinjalla suomalaisen muotoilun keskeisen vaikuttajan Arttu Brummerin oppilaana. Brummer kehotti nuorta Tapiovaaraa keskittymään teollisuudelle suunnittelun sijaan yksityisiin toimeksiantoihin, koska siihen aikaan se oli käytännössä ainoa tie sisustusarkkitehdille ansaita rahaa. Tapiovaara teki kuitenkin kaiken toisin.

 

Rohkea kosmopoliitti seuraa Aallon jälkiä

”Tapiovaara seurasi pohjoisen modernismin filosofiaa ja alkoi suunnitella kohtuuhintaisia, laadukkaita huonekaluja, joita kaikilla – jopa työläisluokalla oli mahdollisuus ostaa”, sanoo Aalto yliopiston professori Pekka Korvenmaa.

Korvenmaa on kirjoittanut ja luennoinut Tapiovaarasta ja modernista muotoilusta Suomessa yli vuosikymmenen ajan. Tapiovaara kuuluu hänen mielestään niihin ennen sotia vaikuttaneisiin merkittäviin suunnittelijoihin, joka osasi hyödyntää menestystään laajemmin myöhemmin myös 50- ja 1960 -luvuilla.

”Hän halusi suunnitella laajoille sosiaaliryhmille suuria määriä edullisia ja laadukkaita huonekaluja käyttäen modernia teknologiaa. Hän seurasi Alvar Aallon yksinkertaista pelkistettyä muotoilufilosofiaa ja puumateriaalien käyttöä”, kertoo Korvemaa.

Tapiovaaraan vaikuttivat Aallon ja Artekin Nils Gustav Hahlin ajatukset muotoilusta. Ajatuksena oli, että suunnittelijan tehtävä oli luoda inhimillisesti ja henkisesti rikasta ympäristöä. Opiskeluaikanaan Tapiovaara työskenteli Aallon huonekaluja valmistamassa Korhosen huonekalutehtaassa harjoittelijana ja myöhemmin Lontoossa Aallon huonekaluja markkinoivan Finmarin palveluksessa. Näillä kokemuksilla oli suuri vaikutus Tapiovaaran työhön myöhemmin.

Tapiovaara oli jo varhain maailmankansalainen. Hän matkusti vuonna 1937 parikymppisenä opiskelijana Eurooppaan ja Pariisiin, joka oli siihen aikaan designin keskus. Pariisin maailmannäyttely ja inspiroiva kansainvälinen ilmapiiri teki nuoreen Tapiovaaran lähtemättömän vaikutuksen ja avasi silmät kansainvälistymiseen.

”Pariisissa hän valokuvasi ja raportoi näkemästään Helsingin Sanomille toimittamassaan artikkelisarjassa, jossa hän ylisti Suomen paviljongin suunnittelijaa Alvar Aaltoa. Tapiovaara julisti, että puu oli tulevaisuuden materiaali ja Alvar Aalto maailman paras suunnittelija.”            Suomi oli ilmapiiriltään 1930-luvulla hyvin sulkeutunut maa ja vain harvalla oli mahdollisuus matkustaa Eurooppaan. Englannin kielen sijaan osattiin yleensä korkeintaan saksaa, joten kommunikointi vierasmaalaisten kanssa oli myös vaikeaa. ”Tapiovaara oli kuitenkin tässä mielessä poikkeus. Hän oli kosmopoliitti, joka pyrki kansainvälistymään hyvin varhaisessa vaiheessa.”

Pariisissa Tapiovaara perehtyi kuvataiteeseen sekä tekniikan saavutuksiin. Myöhemmin pitkä matka ulkomailla huipentui puolen vuoden oppilasharjoitteluun Le Corbusierin toimistossa Pariisissa. ”Tapiovaara ymmärsi, että Suomen markkinat eivät olleet suunnittelijan läpimurrolle riittävät, joten tarvittiin kansainvälistymistä ja tämä vaati ulkomailla työskentelyä. Samaan aikaan kansainvälisen läpimurron tehnyt Alvar Aalto oli myös erinomainen esimerkki ja roolimalli Tapiovaaran kansainvälistymiselle”, toteaa Korvenmaa.

 

Tapiovaara rakensi tulevaisuuden tiloja

Sodan jälkeinen taloudellinen kasvu, yhteiskunnan kehitys ja muutos tarjosivat Ilmari Tapiovaaralle mahdollisuuden tärkeille toimeksiannoille. Designin tehtävä oli parantaa ihmisten arkea ja edistää demokratiaa yhteiskunnassa. Britaniassa ja muualla Euroopassa tilanne oli toinen, kun design oli enemmänkin eliitin etuoikeus.

Tapiovaara omaksui pohjoismaisen modernismin Alvar Aallolta ja kehitti ajatusta tuotannon standarisoimisesta eteenpäin. ” Hän opiskeli huonekalumuotoilua ja kehittyi modernina huonekalujen tekijänä kun Aalto puolestaan suunnitteli moderneja pohjoismaalaisia rakennuksia”, toteaa Korvenmaa.

Palattuaan Suomeen Tapiovaara aloitti vuonna 1938 työskentelyn Suomen suurimman huonekalutehtaan Askon –Aviuksen taiteellisena johtajana. Hän suunnitteli kohtuuhintaisia puuhuonekaluja urbaanille nuorelle asiakaskunnalle, joka Suomeen oli syntymässä. Talvisota kuitenkin katkaisi hyvin alkaneen yhteistyön ja huonekalut, jotka Tapiovaara oli suunnitellut tuhoutuivat lopulta vuoden 1940 pommituksissa.

Pekka Korvenmaa uskoo, että Tapiovaaran sotakokemukset ja rintamatehtävät vuosina 1941-44 olivat merkittäviä hänen myöhemmän uransa kannalta. ”Tapiovaara sai rintamaolosuhteissa tärkeän tehtävän vastata rakennustoiminnan suunnittelusta Karjalassa. Hän rakensi sodan aikana sotilaille suojia, elokuvateattereita ja kanttiineja. Hän valmisti myös huonekaluja ja erilaisia käyttöesineistöä hyödyntäen sodan aikana saatavia niukkoja materiaaleja.”

Toimeksiannon päätyttyä Askon kanssa Tapiovaara palkattiin 1941 Keravan Puuteollisuus Oy:n taiteelliseksi ja kaupalliseksi johtajaksi. Yritys tähtäsi sodan jälkeen ennen kaikkea vientimarkkinoille, huonekalujen piti olla kevyitä ja valmiissa kuljetuspakkauksissa. ”Tapiovaaralla oli kyky suunnitella Keravan Puuteollisuudelle koko konsepti: prototyypit, tuotteet, pakkaukset ja mainonta, itse asiassa koko tuotanto- ja markkinointiketju”, kertoo Korvenmaa.

Tapiovaaran ensimmäinen merkittävä toimeksianto Keravan Puuteollisuudelle oli Domus Academican opiskelijarakennuksen kalusteet. Opiskelija-asuntolan rakentamiseksi järjestettiin kansallinen rahakeräys ja suunnittelukilpailu, jonka Tapiovaara voitti. Vuonna 1946 suunnitellusta Domus-tuolista tuli valtava menestys ja lopulta koko Tapiovaaran myöhäisemmän tuotannon punainen lanka.

”Domus oli ensimmäinen moderni tuoli, joka oli toimi sekä auditorioissa, kouluissa että asuntojen huonekaluina. Sitä myytiin Suomen lisäksi Benelux -maihin, Englantiin ja Amerikkaan. Myöhemmin syntyneet Luukki, Nana, ja Kiki varioivat Domuksen onnistunutta teemaa. ”

Aikaisin 50 -luvulla Tapiovaaran onnistui laajentaa osaamistaan yhä vaativimpiin toimeksiantoihin ja hänestä tuli aikansa ensimmäinen menestynyt suomalainen huonekalusuunnittelija. Helsingin olympialaisten jälkeen suomalaisten elintaso ja kulutus nousivat. Uusia hotelleja, ravintoloita ja yritysten pääkonttoreja rakennettiin nopeassa tahdissa. Tapiovaara suunnitteli yksittäisten huonekalujen lisäksi Kaivotalon sisustuksen, Olivettin esittelytilan ja myöhemmin 1960 -luvun alussa Marski hotellin sisustuksen Helsinkiin.

Korvenmaan mielestä yksi Tapiovaaran menestyksen salaisuuksista oli hänen poikkeuksellinen monialaisuus. ”Tapiovaaralla oli vakaa perhetausta, joka kannusti keskustelevaan monialaiseen ajatteluun. Hänellä oli myös hyvät sosiaaliset kyvyt, jotka auttoivat häntä solmimaan sopimuksia asiakkaiden ja yritysten ja organisaatioiden kanssa. Hän näki tavat, ihmiset ja kulttuurit ja uudesta näkökulmasta.”

Tapiovaara perusti vuonna 1951 yhdessä vaimonsa Annikki Tapiovaaran (os.Hyvärinen) kanssa oman toimiston nimeltä Huonekaluarkkitehdit. Hän pystyi jälleen keskittymään täyspainoisesti huonekalujen suunnitteluun, niiden valmistuksen ja markkinoinnin siirtyessä tilaajille.

 

Laadukasta massatuotantoa Bauhauksen innoittamana

”Tapiovaara oli aikanaan hyvin poikkeuksellinen suomalainen, jolla oli kyky ymmärtää pohjoismaisen modernismin merkitystä myös Suomen ulkopuolella ja kyky työskennellä jo varhaisessa vaiheessa ulkomailla. Tapiovaaran muotokieli lähti funktionaalisista lähtökohdista kauneutta ja estetiikkaa unohtamatta”, selittää Korvenmaa.

Askel Tapiovaaran kansainvälistymiseen itse henkilönä tapahtui hänen toimiessa vuosina 1952-53 apulaisprofessorina ja tuotesuunnitteluosaston johtajana Illinois Institute of Technologyn muotoiluosaltolla Chicagossa. Hän tutustui uuden Bauhauksen massatuotantoon sekä Mies van der Rohen lanseeraamaan uusfunktionaaliseen suuntaukseen. Palattuaan Suomeen Tapiovaara yritti muuttaa myös koulutusohjelmia kouluissa enemmän teollisen tuotannon suuntaan – siinä kuitenkaan onnistumatta.

50-luvun puolivälistä lähtien hän kehitti tunnetut Wilhelmiina, Mademoiselle, Aslak ja Pirkka –tuolit. Tapiovaaran 1949 suunnittelemaa Fanett -tuolia myytiin noin 4,5-5 miljoonaa kappaletta. Tapiovaara hyödynsi taitavasti puuta suunnittelussaan. Hän käytti mäntyä, koivua ja koivuvaneria ja yhdisti näihin metallia sekä kotien käyttöesineistössä nahkaa ja tekstiilejä.

Tapiovaara kansainvälistyi 1960 -luvulla ja toimi aina 1970 -luvulle saakka tärkeiden opetustehtävien lisäksi asiantuntijatehtävissä Paraquayassa ja Maurituksella ja Kairossa.

”Kaikkein tuotteliaimman aikakautensa aikana vuosina 1951-1960 Ilmari Tapiovaara voitti Milanon Triennalen pääpalkinnon kultamitalin kuudesti. Tämä on enemmän kuin yksikään suunnittelija on aikaisemmin voittanut”, toteaa Korvenmaa.

 

Monipuolinen suunnittelija ja huumorintajuinen seuramies

Ilmarin poika, sisustusarkkitehtina itsekin työskentelevä Timo Tapiovaara kertoo isänsä olleen monipuolinen lahjakkuus. Ilmari teki suunnittelutyön ohessa lavasteita, kirjoitti lehtiin, valokuvasi, piirsi julisteita ja suunnitteli jopa mattoja.

”Ilmari heittäytyi täysin kaikkeen mitä hän teki, vaikka hänellä ei ollut aina siihen koulutusta tai kokemusta. Muistan hyvin, kun hän kirjoitti sodan jälkeen elokuvakiritiikkejä paikalliseen Keravan Keski-Uusimaa lehteen nimimerkillä Silmä. Minä olin hänen avustajansa Pikkusilmä, koska arvioin Bambin ja muita Disneyn lastenelokuvia” muistelee Timo Tapiovaara.

Ilmari oli myös taitava graafikko ja markkinointiammattilainen. Hän oli mukana tuotteiden esitekuvauksissa sekä PR-miehenä Suomessa ja myöhemmin ulkomailla. Ilmari innostui suunnittelemaan jopa mattoja 1960-luvulla Marski –hotellin sisustuksen yhteydessä. Myöhemmistä suunnittelukohteista Timo Tapiovaara mainitsee ruokailuvälinesarjat, valaisimet ja tarjotinsarjat.

Eräitä mielenpainuvia tarinoita oli se, miten erikoisella tavalla syntyi Ilmarin Tapiovaaran tunnettu Fanett – tuoli. ”Tuolin istuinosan muoto syntyi siten, että Ilmari laittoi vieraansa istumaan saveen ja otti heidän takapuolen jälkensä Fanett – tuoliin. Näin syntyi pinnatuolin istuinosan kehuttu muoto”, kertoo Timo Tapiovaara.

Timo muistaa, kun hän oli 11-vuotias ja perhe asui Amerikassa, Chicagossa. Heidän kotonaan vieraili usein paljon Ilmarin työtovereita. Vieraiden joukossa oli myös Illinois Institute of Technologyn arkkitehtuuriosaston johtaja Mies van der Rohe, joka oli Ilmarin esimies hänen toimiessaan yliopistossa apulaisprofessorina. ”Muistan kuinka sain eräänä iltana luvan kiillottaa Mies van der Rohen kengät, josta ansaitsin lopulta taskurahaa 50 senttiä. Vasta vuosia myöhemmin ymmärsin tavanneeni modernin arkkitehtuurin legendan”, hän kertoo.

Ilmari Tapiovaaran monipuolisuudesta kertoo se, että hän suunnitteli 1970-luvun lopussa muovituotteita valmistavalle Sarvis Oy:lle jollan. Pieni muovijolla oli protyyppiä myöten valmis. Se ei kuitenkaan öljykriisin ja muovin kallistuttua tullut lopulta tuotantoon.

”Ilmarilla oli iso työpöytä kotona olohuoneessa, vaikka perhe asui kivenheiton matkan päässä Tapiovaaran toimistosta. Ilmari teki aina töitä ja kehitti uutta. Hän keskittyi suunnittelutyöhönsä antaumuksella”, toteaa Timo Tapiovaara.

 

Ylistys Ilmarille

Design- ja vintagemarkkinoiden asiantuntija Juhani Lemmetti on iloinen, siitä että Ilmari Tapiovaaran ja Alvar Aallon kokoelmat ovat löytäneet toisensa Artekilla.

”Kestävän kehityksen ja paremman arjen, inhimillisemmän ympäristön pioneereinä ne täydentävät hyvin toisiaan. Huonekalut tehdään kotimaisesta puusta, joka on myös ekologisesti paras huonekalumateriaali”, sanoo Lemmetti.

Lemmetti on usein pohtinut, mistä Tapiovaaran luovuuden voima kumpusi. ”Tapiovaaran yksi menestyksen syy oli varmasti se, että Tapiovaaralla oli jo lapsuudessaan kosketus puuhun ja luontoon. Ilmari ymmärsi jo varhaisessa vaiheessa, minkälaiset voimavarat meillä on Suomen mäntymetsissä.”

Tapiovaaran vaimo Annikki oli myös sisutusarkkitehti ja sillä oli Lemmetin mielestä varmasti tärkeä merkitys Tapiovaaran uran kannalta. ”Jos suunnittelijan lähin ihminen on samalla alalla, sillä on varmasti positiivinen vaikutus suunnittelijan työhön.”

Lemmetti aloitti uransa vintagekauppiaana myymällä klassikkoja ja vanhaa suomalaista kultakauden designia keräilijöille ja museoille – ja keräsi itse samalla. ”Aloitin urani 80 -luvun alussa, jolloin minulta kyseltiin usein Tapiovaaran tuotteiden valmistuksesta. Myöhemmin 90-luvun puolella kyselyjä tuli lisää, jolloin soitin asiaa selvittääkseni Timo Tapiovaaralle”, hän kertoo. Kontakti johti neuvotteluihin Ilmarin lasten Timon, Eevan ja Lauran kanssa. Neuvottelujen myötä Lemmetti solmi rojaltisopimuksen tuotteiden valmistamisesta.

Tapiovaaran kokoelma sai hyvän vastaanotto sekä kotimaassa että ulkomailla. Sille oli selvästi sosiaalinen tilaus olemassa. Voidakseen panostaa jo alkuvaiheesta lähtien kansainvälistymiseen Lemmetti päätti ostaa lopulta kokoelman oikeudet kokonaan itselleen.

Vuonna 2010 Lemmetti myi designyrityksensä Aero Design Furnituren Artekille, jolle siirtyi myös oikeudet Ilmari Tapiovaaran keskeiseen tuotantoon kansainvälistymisen samalla lähtiessä kunnolla vauhtiin.

”Olen todella tyytyväinen, että Ilmari ja Alvar ovat nyt yhdessä. Yhteisellä energialla saamme vietyä Tapiovaaran kokoelmaa huikeasti eteenpäin”, toteaa Lemmetti.
Joviaali ystävä ja vaatimaton guru

Sisutusarkkitehti, muotoilija ja professori Yrjö Kukkapuro tutustui Ilmari Tapiovaaraan tämän ensimmäisellä kurssilla Taideteollisessa korkeakoulussa 1950 –luvun lopussa. Kukkapuro puhuu ”Immasta” lämpimästi sekä opettajana, työtoverina että elinikäisenä ystävänä. ”Meidän kahdeksan hengen kurssi teki koko porukalla innostuneena yhteistyötä Imman ollessa opettajana.”

Kukkapuro muistelee, kuinka he tekivät Tapiovaaran kanssa Bauhaus -ajattelusta inspiroituneena erikoisia rakennemuotokokeilua. Imma pyysi oppilaitaan puristamaan savimurikan kädessään ja tarkkailemaan syntynyttä muotoa.

”Tutustuin häneen silloin ja meistä tuli lopulta elinikäiset ystävykset – melkein kuin veljekset. Hän otti myös paljon opiskelijoita toimistonsa assistenteiksi omiin projekteihinsa ja avuksi näyttelyidensä järjestämisessä. Me melkein asuimme Taidehallissa auttaessamme Tapiovaaran näyttelyn pystyttämisessä.”

Kukkapuro kehuu Tapiovaaraa tinkimättömäksi ja nöyräksi ammattilaiseksi, joka näytti esimerkillään miten hän käytti ekologisesti kestäviä materiaaleja jo aikana, kun ekologisuudesta ei vielä tiedetty mitään. ”Hän oli suunnittelijana niukka ja tarkka, koska hän oli sota-ajan ihminen.

”Tapiovaara oli vaatimattomalla tavalla mestari ja guru, joka oli aina ystävällinen ja joviaali kaikkia ihmisiä kohtaan. Hän oli esimerkillisen hyvä ihminen, jonka ammattitaito heijastui myös ihmisenä ja ystävänä olemiseen. ”

Kukkapuro kertoo, että Tapiovaara oli pohjimmiltaan vaatimaton ja antelias ihminen, joka jakoi tietoansa mielellään eikä teeskennellyt mitään. ”Minulla on ollut valtava onni, että olen saanut tutustua tähän arvostettuun maestroon jo nuorena miehenä. Tapiovaara aloitti Suomessa funktionaalisen muotoilun. Me kaikki jatkamme hänen työtään”, summaa Kukkapuro.

Teksti: Tiina Alvesalo

Alvar Aalto Museum Helsinki, SnapShot Photography, 2011 Tiina Alvesalo